Pohjois Amerikan Helluntaiseurakuntien Yhteinen Lähetysjulkaisu

 Edelliset Lähetysviestit  Kolumnit  Lähetyskertomuksia Aasia Aktio  Yhteyksiä  Linkkejä English

Joulukuu 2008
Intia, Puskapapit, & Thaimaa 


India Mission 2008

Kaksi Karjalan poikaa matkusti Intiaan lokakuun ensimmäinen päivä.

Yksi Kanadasta ja toinen Suomesta.

Tapasivat toisensa New Delhin lentokentällä keskiyön paikkeilla.

Siitä se matka alkoi.

Oltiinhan tätä Intian matkaa suuniteltu ja valmisteltu jo pitempäänkin, ainakin rukouksin sekä ajatuksin.

Seuraavat viikot olivat muistiin painuvia kokemuksia. Jouduimme luottamaan toisiimme sekä hakemaan turvaa toisistamme vastuunalaisissa tilanteissa.

Matka edistyi itä Intiasta aina länsi Intiaan saakka. West Bengal ja Bihar olivat matkan kohteena aina Nepalin tuntumaan asti. Saimme asua ja toimia Emanul Samuel Soul Winning Mission toiminnan puitteissa.

Siellä oli turvallista asua ja osallistua paikalliseen hengeliseen toimintaan joka on osa-yhteydessä Salem Pentecostal Churches toiminnan kanssa. Hengellinen työ jatkuu Ester Greussin lähetystoiminta alueella monessa eri muodossa.

Bihar on tunnettu lähetyssaarnaajien hautausmaa.  Herra on vastuussa työstä ja sen eteenpäin menosta, joten seurakuntia on syntynyt kaikkialla vaikellakin alueilla. Vierailimme Biharin tulva alueilla jossa miljoonia ihmisiä on jouduttu evakoimaan ja siirtämään pois kun Nepalin puolella Koshi River tulvi ja padot pettivät. Seuraus oli, että noin 600 kylää joutui veden valtaamiksi ja ihmiset menettivät kaiken. Asuvat nyt evakko leireillä joissa on tuhansia toivottomia perheitä. Odottavat avustusta valtiolta ja hyväntekeväisyys organisaatoilta. Paikalliset seurakunnat ovat osallistuneet avunantoon myös. Saimme puhua heille, ja jossain muodossa antaa lohdutuksen sanoja toivottomille. Osallistuimme raamattukoulun opetukseen SWM toiminnan yhteydessä.

On mieluista seurata kuinka nuoret vastaan ottavat ja nauttivat opetuksesta ainakin Intiassa. Monet heistä ovat köyhistä olosuhteista, mutta toivorikaana katsovat tulevaisuutta ja mitä sen mukaan. Vapaan kysymyksien aikana huomasimme kuinka nuorten tulevaisuus on toivorikasta ja halu olla Herran työssä Intiassa.

Osallistuimme moneen kylä vierailuun ja saimme jakaa pelastuksen sanomaa niille jotka eivät ole osallia vielä Jeesuksen tuntemisesta. Satoja kiinostuneita oli tilaisuuksissa, tulivat katsomaan valkoisia, kaukaa tulleita puhujia.

Hannu-Heikin laulu johdatus oli mieluista, sen näki yleisön hymyilevistä kasvoista kaikissa tilaisuuksissa.

22 tunnin junamatka Biharista New Delhiin oli levon ja muistamisen aikaa.

Olimme väsyneitä Karjalan poikia, mutta Herrassa iloisia ja hengessä tyytyväisiä. Hannu sanoi, että ”milloin mennään seuraavan kerran” Herra sen tietää.

Uskovat lähettivät paljon rakkaita terveisiä ja pyytävät meitä jatkamaan rukousta Intian puolesta.

Lähetysterveisin

Hannu-Heikki Hyppönen ja Erkki Inkiläinen                



Tazengewassa 23.11.2008
Hyvät ystävät,
 
Viime yönä satoi lähes koko yön. Maasta nousee vauhdilla vihreää ruohoa. Linnut rakentavat pesiään. Vaaleanvihreät lehdet verhoavat puita ja pensaita. Alkukesä myös täällä, ikuisen kesän maassa, on uuden elämän alkua, kukkien loistoa, lintujen laulua ja elämän kiihkeää rytmiä. Eteläisellä pallonpuoliskolla keskikesän hetki on joulun aikaan, eli elämme nyt siis kevään parhaita hetkiä. Tosin sade, vaikka onkin tervetullut, ajaa skorpionit ulos maaonkaloistaan ja eilenkin saunasta tullessani meinasin astua yhden päälle, mutta viime tingassa huomasin sen pyörähtävän ympäri siinä maassa häntäpiikki uhkaavasti sojottaen ja sain väistettyä jalkani.
 
Oulun ystävämme ovat juuri tällä hetkellä Nairobissa ja kohta matkalla kotiin Suomeen. Pastori Markku Tossavainen ja Jorma Autio olivat meille todella piristäviä vieraita. Tazengwan Graduation juhla oli tähän mennessä juhlista suurin ja...pisin (6 tuntia ruokailun ja kuvien oton kanssa). Meillä oli suuri ilo, että kunniavieras tuli kotiseurakunnastamme Oulusta. Markku rohkaisi puheellaan valmistuvia oppilaita ja antoi heille rautaiset eväät työtä varten. Ohjelma juhlassa oli monipuolinen ja lopussa koko juhlaväki vielä saatteli meitä matkalle Kanadaan ja sitä kautta sitten aikanaan Etiopiaan. Kyyneleet tulivat väkisinkin silmiin kaikkia rakkaita halatessa ja myös heidän rakkauden lahjojaan vastaanottaessa.  Kolme vuotta täällä on sitonut meidän ja henkilökunnan ja oppilaiden välille sellaiset ystävyyden siteet, joiden irrottaminen tekee kipeää. Meillä on kuitenkin lohtuna se, että voimme vierailla täällä jatkossa pari kertaa vuodessa opettamassa ja pitämässä kokouksia sekä tervehtimässä puskapappien opettajia vuosikokouksessa.
 
Markun ja Jorman kanssa vierailimme yhden, jo vuonna 2002 valmistuneen puskapapin, luona. Viime sunnuntaina ajoimme Kwimbaan, jossa oli järjestetty kokous. Markku saarnasi siellä Isä Meidän -rukouksesta. Vastaanotto oli innostava ja sanoma siunasi, ei ainoastaan paikallisia kuulijoita, vaan myös meitä muitakin. Pastori Daniel Solasi aloitti työn tuolla alueella heti OBS seminaarien jälkeen ja nyt hänellä on siellä jo reilut satakunta jäsentä lapset mukaan lukien ja suunnitelmissa on avata kolme uutta rukouspiiriä lähialueella. Niin työ menee eteenpäin ja puskapapit panevat oppejaan täytäntöön.
 
Teimme Oulun poikien kanssa pikavisiitin Serengetille. Yö teltassa jäi varmaan heidän mieliinsä. Iltaa istuimme siellä tropiikin tähtitaivaan alla hyeenan ja seeprojen äännellessä taustalla. Leijonalauma liikkui siinä noin 300 metrin päässä, mutta eivät tulleet leiriin tervehtimään Oululaisia. Aamulla varhain kumea karjunta lienee kuitenkin jonkinlainen tervehdys vieraille. Kun aamulla olimme pakanneet leirin ja ajoimme tuon 300 metriä, niin kohtasimme koko lauman, yhteensä 12 leijonaa! Upeassa, nousevan auringon valossa saimme kuvia joita kelpaa näytellä.
 
Veimme vieraamme Kenian rajalle, josta Jouko ja Lahja Koski tulivat heidän hakemaan Koruun. Siellä oli perjantaina vastaava Graduation juhla, jossa vieraamme olivat myös juhlan kunniavieraita. Nyt olemme täällä laatikoiden keskellä ja viimeinen viikko täällä alkaa kiireisen pakkaamisen merkeissä. Muistakaa rukouksin. Samoin muistaa myös rukouksin Felisiania ja Mwandemboa, jotka aloittavat suuren perheseminaarin Pwapwassa huomenna maanantaina.
 
Viikon rukousaiheet: Seminaari Pwapwassa alkavalla viikolla. Pakkauskiireet täällä kotona. Matkat sitten lähiviikkoina ensin Dariin ja sitten Kanadaan.
Viikon kiitosaiheet: Hyvä Oululaisten vierailu. Graduation juhla ja kokous Kwimbassa. Hieno reissu Serengetiin ja varjelus matkoilla.
Viikon Sana: 5 Moos. 32:1-4,46-47.
 

Einon kanssa suurkokouksissa

Muutaman kuukauden olimme suunnitelleet yhdessä puskapappien opettajien ja Bundan alueen pastoreiden kanssa kokoussarjan järjestämistä Victoria järven Tansanian puolen pohjoisosassa. Siellä vastaavaa tapahtumaa ei ole ollut aikoihin. Samalla halusimme myös kouluttaa seurakuntalaisia ottamaan vastuuta evankelioinnista ja uskoontulleiden sielunhoidosta.

Ennen varsinaisen kokoussarjan alkua paikalle matkusti opettajamme Paolo Kuzenza ja hän koulutti siellä 50 sielunhoitajaa. Me saavuimme paikalle keskiviikkona, illan tilaisuuden ollessa ensimmäinen. Mukana oli edustava kuoro Musomasta ja suosittu laulaja-evankelista Emmanuel Kimbila. Kun tapasin Emmanuelin ensi kertaa, niin minulle tuli välittömästi mielikuva entisestä, Suomessa hyvin arvostetusta saarnaajasta, Eino Ahosesta. Emmanuelin olemus, kasvojen piirteen, jopa kimeähkö ääni toivat voimakkaasti mieleeni Einon persoonan. Niinpä ehdotin, että eikö hän voisi ottaa taiteilijanimekseen Einon. Se sopi. Siis Einon kanssa aloimme kokoukset, minä saarnasin sanaa ja Eino lauloi ja tanssi samaa evankeliumia.

Paikkakunta ei ollut suuren suuri, mutta olimme aivan ihmeissämme, miten voimakas sanan nälkä siellä oli. Kansaa tuli runsaasti mukaan ja vastaanotto sanalle oli erittäin myönteinen. Paikalle tuli myös suoraan Israelista kuvausmatkalta Samson Steven. Hän taltio tilaisuuksia videolle ja sitä voimme sitten käyttää myöhemmin myös rohkaisuna ja opetusmateriaalina.

Koko viikon ajan, eri puolilla maailmaa, oli meillä vahva esirukoilijoiden tuki. Perjantaina erityisesti raamattukoulun oppilaat, opettajat ja koko henkilökunta, noin 100 ihmistä, rukoili ja paastosi tilaisuuksien puolesta. Silloin tapahtui myös erityisen voimakasta pahojen henkien ulosajoa. Monet kokivat vapautuksen, jota katsellessa minulle tuli mieleen apostolien tekojen tapahtumat.

Sielunhoitajat oli siis koulutettu ja joka ilta uskoontulleet pääsivät heti henkilökohtaiseen kosketukseen jonkun kanssa joka lupasi viedä heidät mahdollisimman pian lähimpään evankeeliseen kirkkoon. Kaikki uskoontulleet kirjattiin ja heihin luvattiin pitää yhteyttä. Yhteensä heitä oli 146. Oli hyvin rohkaisevaa kun saarnasin vielä sunnuntaiaamuna paikallisessa helluntaikirkossa. Siellä oli nyt mukana viikon aikana uskoontulleiden joukko, noin 35 ihmistä ja he tahtoivat liittyä seurakuntaan. Sama tapahtui muissakin alueen kirkoissa. Vielä pyysin, että haluamme kuukauden päästä kuulla miten uudet seurakuntalaiset ovat pärjänneet.

Eilen alkoi puskapappiseminaari Mperassa. Siellä on mukana opettamassa Paolo ja Veridiana. Vaikka Mpera on lähellä, en nyt mene sinne, sillä ylihuomenna tänne tulee Oulun pastori Markku Tossavainen ja ystävämme Jorma Autio. Lauantaina on suuret juhlat jossa Markku ja Jorma ovat  kunniavieraita.

Tazengwassa 3.11.2008
Hyvät ystävät,
 
Paljon on jälleen tapahtunut muutamassa viikossa. Ensin matkustimme Etiopiaan noin kolmisen viikkoa sitten. Siellä tutustuimme Awasan raamattukouluun ja keskustelimme helluntaikirkon johtajien kanssa tulevista työkuvioistamme. Erkki ja Leena Kivimäki olivat meillä oppaina ja saimme nähdä ja kokea jälleen paljon tästä meille niin erilaisesta maasta ja kansasta. Sieltä matkustimme sitten Keniaan, jossa osallistuimme ensin Gender-seminaariin. Opettajina siellä olivat Matti ja Anna-Kaarina Palmu. He olivat myös opettajina Brackenhurstissa pidettävillä Itä-Afrikan Suomalaisten lähettien koulutuspäivillä. Aiheena siellä oli avioliittoasiat, ajankohtaisia ja tarpeellisia asioita myös meille läheteille.
 
Palattuamme tänne kotiin meillä alkoi heti seuraavalla viikolla puskapappien opettajien koulutuspäivät, jonne myös osallistuivat Markku ja Hanna Väyrynen yhdessä CHE tiiminsä kanssa, sekä Vesa ja Anita Villikka Modern Children Ministry (Mwanza) tiiminsä kanssa. Nairobista meille oli tullut luennoitsija David Ngige, joka on Fidan East-Africa HIV-AIDS coordinaattori. Vielä saimme Tarimesta mukaan Janes Lumumban perheen, jossa isä ja poika Bonifast ovat molemmat HIV-positiivisia. He kertoivat avoimesti sairaudestaan ja sen kanssa elämisestä. Nämä olivat todella mielenkiintoiset ja silmiä avaavat koulutuspäivät. Oli mukava myös saada kaikki opettajamme kokoon ja jutella heidän kanssaan kuluneen vuoden kokemuksista ja suunnitella jälleen uudelle vuodelle seminaareja.
 
Viimeksi pidetty seminaari oli Haidesissa, sisämaassa. Siellä opettajina olivat Johanseni Felisiani ja Paolo Kuzenza. Haidesi on Sabilon naapurissa, siis siellä missä olin itse mukana noin 4 viikkoa sitten. Opettajat kertoivat seminaarin olleen siellä todella antoisa. Mukana oli ollut myös useita naisia, toisin kuin naapurissa Sabilossa.
 
Päivi jatkaa opettamista täällä vielä kaksi viikkoa ja minä menen alkavalla viikolla pitämään crusade kokouksia Bundaan yhdessä laulaja Mr. Emmanuel Kimbilan kanssa. Muistakaa rukouksin niin Päivin opettamista kuin minun kokouksia. Vauhti on ollut hiukan kiireinen viime viikkojen aikana ja tarvitsemme extra voimaa ja voitelua näissä tilanteissa. Mutta sitten reilun viikon päästä on ohjelmassa vieraiden vastaanotto, nimittäin Markku Tossavainen, Oulun pastori ja Jorma Autio, ystävämme myös Oulusta tulevat tänne juhlavieraiksi graduation juhlaan. Meille se on aina ilo kun saamme ystäviä vieraiksemme. Juhlat täällä raamattukoululla ovat 15.11. ja silloin noin 45 oppilasta valmistuu eri ohjelmista.
 
Laitan lähipäivinä kotisivuillemme jutun Lumumban perheestä ja kuvia. Käykää siellä katsomassa heidän mielenkiintoista elämäntarinaansa. Siinä Jumalan huolenpito ja uskollisuus tulevat hyvin esille.

Sam and Paivi Tuokkola,
c/o  Will Tuokkola
3262 Beverley Cres
Abbtosford BC
V2S 4M5
Canada
 
tel. +1 604 859 1570
e mail
pstuokkola@hotmail.com
 
www.tuokkola.com
 
Puskapappien keräystili: 
Lohjan Helluntailähetys ry.  400610-264717
 
Kanadassa:  Paivi or Sam Tuokkola
CIBC, # 3692-73-16038
 
Linkit:
Uusin puskapappien uutiskirje, jossa myös raportit ja uhratut varat: http://puskapappi.blogspot.com/ 
Puskapappi informaatiota:
http://puskapapit.blogspot.com/
Tazengwa Pentecostal Bible College:
http://tazengwa.blogspot.com/
Tuokkolan uudet sivut:
http://tuokkola1.blogspot.com/

 


Terveiset Phuketista!

Turisteja alkaa tulla jo tanne ja tapailemme heita kaikkialla. Tanaan teimme ilmoitukset valmiiksi ja huomenna saamme ne laminoinnista ja sitten perjantaina lahdemme laittamaan  niita kaduille ja liikeisiin missa suomalaiset kay.

Kiitoksia esirukouksista, meilla on paljon kiitosaihetta. Hiltonissa saamme jatkaa tilaisuuksien pitoa, samoin saamme edelleen laittaa mainoskyltin kadun varteen parhaalle paikalle paasisaankaynnin vieraan rantakadulle. Huomenna saamme sen valmiiksi ja suomalaiset nakevat missa Jumalan palvelukset ovat.

Kiitosaihe on myoskin, etta saimme pyhakoulutilat myoskin Hilton hotellista. Ne ovatkin erittain hyvat, varustuksiin kuuluu pingispoyta, biljardi, muita peleja. Musiikki soittoa varten valineet, hyvat taulut seinilla. Kiitos Herralle, kylla passaa lasten tulla pyhakouluun. Lisaksi ulkona on leikkikentta kaikkilla varusteilla. Olemme yllattyneita, vain  Jumala voi nain avata hyvat mahdollisuudet.

Kuvia nettiin emme ole saaneet viela, kun netti yhteytemme on liian hidas. Yritamme laitta ne muualla jos kotoa ei onnistu.

Ensi viikolla lahdemme jarjestamaan Joululaulujeniltoja Khao Lakkin ja Krabille. 13.11. alkaa tulla paivittain  lentoja Suomesta ja kuun loppuun mennessa sesonki on taysilla menossa jatkuen puolivaliin maaliskuuta.

Taloudellinen epavarmuus ei viela paljon nay Thaimaassa ja rakentaminen turisteja varten on ennen nakematonta. Taloja nousee kuin sienia sateella joka paikkaan. Samoin hinnatkin kohoavat. Naapurissakin tanskalais rahoitteinen yhtio rakentaa luxus kerrostaloa ja vain muutama osake on myymatta. Tyomaalla tyoskentelee yli 300 rakentajaa ( paaosin burmalaisia ) yota paivaa 7 paivaa viikossa kertoi vastaava mestari Alex.

Suomalaisetkin ovat kuvioissa mukana rakentajina ja  ostajina. Kuuluisin ostaja on Kimi Raikkonen Rawai Beachin yli 600 000 euron hintaisella merenranta asunolla..

Toivottavasti tuhannet ja tuhannet asunnot eivat jaisi tyhjaksi, ja samalla kaikkein koyhimmat eri palveluammateissa tyottomaksi.

Hyva aikaa on ollut kaikkialla niin etemme varmaankaan osaa arvostaa. Nyt on aika tehda valmisteluja varsinkin hengellisesti, ulkoisille muutoksille emme voi monestikkaan mitaan. Mutta mita mina ja sina voimme on kuten Peter Hane Raamatun sanalaskujen kirjan 4:4 " Pida mielessasi minun sanani, muista ohjeeni, niin  menestyt " innoittamana kirjoittaa mietelauseessaan seuraavasti:

"Kun avaa hyvina aikoina sydamensa Jumalalle, on hadassa luja tuki. "

 Sinua siunaten

Juhani & Irma Waarna

Thailand 
Jussi cell phone +66(0)  84 869 3406
Irma  cell phone +66 (0) 84 869 3405

Address
258 / 2  Patak Road
Karon Beach, Muang
Phuket 83100
Thailand
www.kotikirkkophuket.com 

Haukkalahdentie 207
72400 Pielavesi
Finland

Other Phone Numbers:
Finland:   +358 (0) 50 0833 211
               +358 (0) 50 4344 942
USA:        +1 561 543 1168

 


Teltantekijäkurssi Floridassa
25 Helmikuu - 1 Maaliskuu, 2009. Talvipäivien jälkeisellä viikolla.

Lisää tietoa painamalla tästä. Tervetuloa!

 


LähetystyönViesti ilmestyy myös Todistaja lehden sivuilla.
Voit tilata Todistaja lehden sähköpostitse.
Paina tästä

 

Todistaja lehden osoite:
1920 Argyle Drive,
Vancouver, BC V5P 2A8 
puh. 604-321-0555   - 
www.todistaja.com
Todistaja ilmestyy 10 kertaa vuodessa.


Tilaa LähetystyönViestin email ilmoitus! Webbisivut päivitetään kuukauden ensimmäisenä päivänä.

  Nimi: 

  Sähköpostiosoite:


Huom! Palvelun tarjoaja ei ole vastuussa artikkeleiden kirjoitusvirheistä.
Disclaimer: Webservant does not proofread articles before posting

Kiitämme Sam Leppästä joka mahdollistaa Lähetystyönviestin webbisivut. 

 

 

Hit Counter