Tietoa Etiopiasta Airi Tuomi 19-10-2006
Rauhan tervehdys, hyvät Lähetystyön Viestin lukijat ja ystävät.
Sydämelliset kiitokset kaikista Lähetystyön Viesteistä joita olen saanut
postissa.
Nyt viimein on paperisota siinä mielessä päättynyt, että olemme päässeet
hyvään alkuun työssämme.
Lapsia on saatu kouluun 112. Koulumaksut tältä vuodelta on maksettu, sekä
koulupuvut, vihkot ja kynät. Kyniä on tosin ostettava aika usein, kosk. ne
häviävät ja toiset ottavat ilman lupaa, Koulukirjat on vielä hankkimatta.
Yksityisiin kouluihin on joka kuukausi maksettava, koska emme saaneet
kaikille paikkoja valtion kouluihin. Nuoria olisi pitänyt saada
ammattikouluihin, mutta se ei tänä vuonna onnistunut. Paikkoja olisi ollut
yksityisissä kouluissa, mutta ne ovat sen verran kalliita, että kannattajia
ei varmaan löydy kaikille nuorille.
Olen nyt saanut virallisen luvan auttaa koululaisia ja leskiäitejä, sekä
orpoja. Heitä on autettava niin, että heistä tulee itsensäkannattajia. Niin
olen ajatellut pyytää apua näille leskille 10-15.00 dollaria kuukaudessa, ja
näilla varoilla auttaa heitä aloittamaan oman pienen yrityksen. Näitä leskiä
on 35, ja uusia olisi tulossa ainakin saman verran. Anomuspapereita on jo
20, ja joka päivä on uusia tulossa. Nyt on perustettu komitea joka ottaa
selvää, kuka tarvitsee apua ja kuka ei. Komiteaan kuuluu 8 henkeä, 2
seurakunnasta, 2 valtionvirastosta, 2 avustettavista itsestään ja 2 meidän
puolelta. Tällä tavalla valvomme toinen-toistamme, ettei tule
sukulaiskauppaa, kun sitä usein tapahtuu lahjuksilla. On sairaita
leskiäitejä jotka eivät pysty tekemään mitään työtä, ja lapset eivät vielä
ole niin isoja, että voisivat tehdä työtä. Kyllä täällä on näitä tarpeita ja
ongelmia vaikka kuinka paljon, kaikkia ei voi auttaa, eikä kaikkien tarpeita
täyttää, mutta Jumalan ja kannatajien avulla edes pieni ryhmä saa avun.
Olen kiitollinen jos voin olla täällä ja auttaa niin kauan kuin voin ja
jaksan. Suuri kiitosaihe on se, että monet nuoret ovat tulleet elävään
uskoon ja ovat aktiivisesti seurakunnassa mukana. Työiässä olevista monet
ovat tulleet uskoon, ja se on tärkeintä tässä työssä.
Sitten vähän näistä työ asioista, kun tämä työ on nyt päässyt hyvään alkuun.
Pyydän, että kaikki varat, uhrit ja lahjat mitä lähetätte, voisitte lähettää
ne ‘työtilille’, siis ne jotka kuuluvat lapsille ja leskille. Se mikä
minulle kuuluu, lähettäkää se entiselle tilille.
Monet, monet sydämelliset kiitokset, ja runsasta Taivaan Isän siunausta
kaikille, sekä siunattua Joulun aikaa kaikille.
Airi Tuomi
PO Box 532 Awassa
Ethiopia, Africa
Jouluksi kotiin 18-11-2006
Lämpimät kiitokset kaikille teille, jotka olette tukeneet Helping Hands
Networkin toimintaa kuluneen vuoden aikana.
Kiitollisin mielin voin kertoa, että Ronald, Gerald, Grace, Babirye, Nakato
ja heidän isänsä tulevat muuttamaan uuteen kotiinsa ennen joulua. Nassan
Tukamushaba, Hiv-positiivinen leski isä on itse ollut rakentamassa taloa
perheensä tontille, Kanonin kylässä. Kävimme paikan päällä viime sunnuntaina
katsomassa rakennuksen edistymistä. Talo on kattoa ja viimeistelyä vailla.
Hänen innollaan ja onnellisuudellaan ei ole ollut rajoja! Vajaa vuosi sitten
Allen vaimon kuoltua hän oli valmis päättämään päivänsä, mutta nyt hänellä
on paljon suunnitelmia hänen ja hänen perheensä tulevaisuudelle. Joulukuussa
menemme ”tupaantuliaisiin” ja siunaamme kodin ja sen asukkaat. Talon
rakentaminen on ollut mahdollista lahjoitusten ja Helping Hands Networkin
kautta myytyjen helmien avulla.
Helping Hands Networkin puolesta
Milla Happonen
Home for Christmas
Warm thanks to all who have supported Helping Hands Network during the past
year.
Thankfully, I can inform you that Ronald, Gerald, Grace, Babirye, Nakato and
their father will move into their new home before Christmas. The HIV+
widower, Nassan Tukamushaba, has been building the house on their property
in Kanoni village. We went to the site last Sunday to see how the building
has been progressing. The house is only missing the roof and the finishing.
There are no boundaries to his enthusiasm and joy! Less than a year ago his
wife Allen died and Nassan was contemplating ending his own life. How things
have changed! Now he is full of ideas and plans for his and the family’s
future. In December we will go to have a house warming and bless the new
home and its occupants. The new home would not have been possible without
your donations and the income that has come from selling the jewelry that
has been made from recycled paper through Helping Hands Network.
On behalf of Helping Hands Network,
Milla Happonen
PO Box, 9408
Kampala, Uganda, Africa
milla.happonen@utl.co.ug

Jouluinen terveydys Indonesiasta!
Syksy ei tänne ole vielä saapunut, eikä saavukaan, joten ei myöskään “hanget
korkeat nietokset” taikka “valkea joulu.” Sen sijaan nautimme juuri
alkaneesta sadeajasta: ilma on kosteaa ja kuumaa, mutta myös saastesumu on
poissa ja ilma raikastunut. Maa viheriöi, ja joulutähdet rehottavat villeinä
teiden varsilla. Kuusi – taikka joku sen sukulainen – saattaa kuitenkin olla
luvassa olohuoneen nurkkaan jostain vuoristokylältä.
Lapset (Hannah, Jesse ja Sade) ovat tänä ”syksynä” nauttineet uudesta
kansainvälisestä koulustaan, ja saaneet uusia kavereita ympäri maailmaa:
Kiinasta ja Koreasta, Kanadasta ja tietysti Indonesiasta. Promise on saanut
paljon aikaa leikkiä Mamman, eli Mirja Yrjälan hoidossa, kun äiti, Rommy, on
alkanut kielen opiskelut ja isä, Mika, matkustelee. Jouluksi otamme kaikki
taukoa työstä ja koulusta ja vietämme aikaa yhdessä kenties porkkanalaatikon
ja Juhla Mokan äärellä... J Bandungiin on nyt saapunut jo toinenkin
suomalaisperhe, Juha ja Päivi Antturi kolmen poikansa kanssa, joten saamme
viettää ainakin suomalaiset pikkujoulut pipareiden kanssa!
Joulun aikaan me näemme aivan uudella tavalla, miksi olemme täällä. Kun
katselemme suurkaupunkien miljoonia asukkaita radanvarren pahvihäkkeleistä
aina keskustojen luksuslinnoihin, taikka vuoristokylien pieniä majoja,
näemme tarpeen: tuollakaan ei vielä tiedeta, mita joulu merkitsee...
Indonesiassa asuu yhteensä vielä noin 135 miljoona ihmista, jotka eivat
tiedä, että Vapahtaja on syntynyt – eivat ole edes kuulleet Vapahtajasta!
Monille joulupäivä on aivan tavallinen päivä: käydään kaupassa, pellolla ja
pyykillä. Eivät ole vielä kuulleet, etta Jeesus tuli, jotta hekin saisivat
tulevaisuuden ja toivon – ja puhtaan sydämen.
Kiitos, kun olette kantaneet ja kannattaneet meitä kuluneen vuoden aikana.
Kiitos, että olet mukana tuomassa toivoa ja valoa! Saakoon joulun Herra
siunata sinut ja sinun joulusi!
Mika & Rommy
Hannah, Jesse, Sade ja Promise Yrjola
Bandung, Indonesia
Luo köyhän niinkuin rikkahan saa joulu ihana!
Pimeytehen maailman tuo taivaan valoa!
Sua halajan, Sua odotan, Sä Herra maan ja taivahan!
Nyt köyhän niinkuin rikkaan luo suloinen joulus tuo!
Ranta Uutisia Mexikosta
Kuten monet teistä tiedätte, olen täällä Meksikossa jälleen
purepetsha-raamatunkäännöksen merkeissä. Tällä viikolla olemme tiimin kanssa
tarkastaneet useita lukuja kunkin kääntäjän työstä, nimenomaan Matteuksen ja
Luukkaan evankeliumeista, Roomalais-kirjeestä ja Ilmestyskirjasta. Olen aina
iloisesti yllättynyt käännöksen laadusta, sillä eksegeettisesti siinä on
hyvin harvoin mitään lisäämistä (tai poistamista)!
Ja silloinkin vain yksityiskohtien hiomista. Työtä riittää kuitenkin, ja
mietimme tiimin kanssa myös miten voisimme entisestään tehostaa
työntekoamme.
Olemme myös valmistelleet perjantain ja lauantain tapahtumia -- Markuksen
evankeliumin julkistamistilaisuuksia! Markus käänettiin jo vuosi sitten,
lopputarkastettiin Yhdistyneiden Pipliaseurojen konsultin Bob Bascomin
kanssa huhtikuussa, äänitettiin paikallisen radion studiossa ja painatettiin
Mexico Cityssä. Nyt on hieno paketti valmis jaettavaksi -- siinä on
pahvikannet joiden sisältä löytyy kaksi cd-levyä (kussakin kahdeksan lukua)
ja kuvitettu kirjanen -- Markuksen evankeliumi sekä kuultavaksi että
luettavaksi!
Suomen Pipliaseurasta tulee delegaatio, suoraan Perusta jossa he ovat
tutustuneet Latinalaisen Amerikan raamatunkääntäjien koulutukseen (johon
myös purepetsha-kääntäjät osallistuvat Costa Ricassa) -- heidän päivittäiset
nettitiedotuksensa voitte nähdä Pipliaseuran sivuilta www.bible.fi
Perjantaina 10.11 siis olemme Zamorassa Colegio de Michoacanissa, ja 11.11
Cheranissa kulttuuritalolla. Vieraiksi tulevat käännöstiimin ja konsulttien,
sekä suomalaisen delegaation lisäksi Meksikon intiaanikielien instituutin
(INALI) johtaja, Meksikon Pipliaseuran edustajia, Meksikon SILin johtaja,
eri yliopistojen professoreita, roomalais-katolisia pappeja ja muidenkin
kirkkokuntien edustajia, ja tietenkin itse purepetsha-kansaa.
Näistä tapahtumista sitten myöhemmin lisää!
Muistakaa rukouksissanne tapahtumien kokonaisuutta, sekä kaikkien niihin
tulevien matkoja ja hyvinvointia -- Meksikossa, ja myös täällä
Michoacanissa, on ollut viime aikoina levottomuuksia, ja aina kun tapahtuu
jotain näin ratkaisevaa hengellisellä puolella niin sielunvihollinen koettaa
estää sitä tavalla tai toisella. Kiitos teille muistamisesta!
Siunattua Joulua jokaiselle!
t. Kari Ranta
Our Canada Mission Oct. 2006
The Mission secretary of Finnish Churches of North America, and dear Church
members of Finnish Churches in Canada.
Greetings in Jesus name. We are now safe in our homeland, India, we had to
good trip back home, flight was on schedule and we arrived New Delhi at 1:25
am Nov.2nd.
Thank you for this wonderful trip, we have some fine unforgettable memories
of Canada. During our visit we met some good Christians, who love our Lord.
We were delighted to see those Churches who have sent sister Esther Greus to
our nation of India, and in our area to start this venture of faith.
We arrived Toronto on 29th of September 2006 at 5: 30 pm and met uncle Eric
at Toronto airport. During our stay in Canada, we stayed with uncle Eric and
auntie Pirkko, they are our good old friends. We had a nice time of
fellowship with them as we shared our hearts, and we were blessed by their
warm hospitality. We also met Kaarlo and Majia Suomela at Toronto airport.
It was great joy to see uncle Kaarlo and his wife, they were ready to fly
for the missionary trip to Cambodia. He looks energetic and young in His
Spirit, she (Maija) was ready to accompany with her energetic husband,
knowing in her heart that he needs her in the work of the Lord. We were
blessed to see this couple who was ready to fly for the new venture for the
Lord in faith.
In Toronto we stayed with uncle Viljo & auntie Kirsti Korhonen, and it was a
blessing to see this couple who not only opened their house and sauna but
also their hearts were open towards us. From there we made our way to
Timmins, a city of snow, where you see the sun occasionally, it is really a
cold place, not only for us but also for some Canadian, who we met and told
us they will never go and settle in Timmins, yes it is a cold place but we
met there some warm hearted Christians.
During our stay we visited many assemblies where we had opportunity to share
about the work in India, and we were blessed when we shared the word of God
with these dear saints of the Lord. We had a time of ministry in each Church
where I and my brother Yoash shared our hearts. We felt that it is a
blessing to minister God's word here in Canada.
It was a blessing to be a part of the 60th anniversary of South Porcupine
Salem Church, where we met many people whom we know from our last visit in
2003. We were happy to see uncle Aulis & auntie Anne Lapalainen. During our
stay in South Porcupine we were invited to have supper with many friends. It
was a joy to have a time of fellowship at supper time and relaxation around
the dinner tables.
We stayed two weeks in Timmins we traveled to Chapleau on 11th. of October,
where we stayed with Pastor Lee and his family. We spoke in His Church in
the evening service. It was our joy to see Pastor Lee, his wife and his
wonderful 6 boys. Once again I want to comment, we have traveled many places
in Canada, but we were most impress by the Lee boys, and we have concluded
in ourselves after staying there twice with these precious people of God
that, the Lee boys are the best boys. They are well behaved and above all
they love the Lord, and that is one of the most important decision which
they have made in their lives. I mention about Lees Boy's here to remind you
all about your own children, who are young and are in the same age. Are they
saved? Do they really know the Lord? Is their heart ready for His Lordship?
If not then you have a work to do.
Yabesh and Yoash Samuel
Soul Winning Mission
Mission House, Khuskee Bagh, Purnea-854301, Bihar, India
Purnea,- 854301, Bihar, India
Tervehdys Phuketista !
Olemme saaneet paljon asioita jarjestettya ja meilla on kokouspaikka yksi
parhaista ja keskeisella paikalla oleva Phuket Orchid Resort hotellin Karon
Beachilta. Saimme sen ilmaiseksi, joka on suuri Herran ihme. Muut hotellit
pyysivat 65-400 euroa / ilta. Aloitamme siella lauantaina 18.11. klo 18.00.
Syy miksi valitsimme lauantaisin kokous ajan kohdan on se, etta sillon tulee
ja lahtee vain Oulun suoralento joka toinen viikko noin 200 ihmista.
Sunnuntaisin vaihtuu 800 eri matkatoimiston turistia eli yhteensa 1600 tulee
ja menee. Lahto ja tulopaivana ei kukaan voi olla tilaisuuksissa.
Ohessa liitteena Kotikirkon kuukausi ilmoitus, joka tulee Aurinkomatkojen,
Finnmatkojen ja Tjareborin 60 hotellikansioihin (retkikirja) ja lisaksi
paikallisiin suomalais liikeisiin ja baareihin yms.
Kiitos aihe meilla on myoskin asunnosta, jonka saimme vuokrattua Phuketin
saaren keskelta noin 15 km paasta rannoilta. Hinnat ovat kolme neljakertaa
halvempia taalla, ottaa vain aikaa ajaa vuoren yli aamuin illon, mutta
paikan rauhallisuus korvaa sen .Aamulla heraamme kukon kiekumiseen. Lahella
asuvat Milka ja Jay Seidler ,he tekevat Kao Lakissa tyota thai ihmisten
parissa.He thai kielitaitoisina ovat auttaneet meita monessa asiassa. Samoin
saamme musiikissa apua seka tuortta suom pullaa joululaulujen iltaan Siiri
Kujalalta. Nain Jumala huolehtii kaikesta.
Kiitos aihe on myoskin , etta Risto Vierula jatkaa hyvin menevaa Pattayan
tyota, Ihmiset ovat oppineet tulemaan Kotikirkkoon siella enemman ja enemman
joka talvi.
Samoin kiitos aihe on autosta, jonka saimme ostettua Bangkokista, jossa
kiertelimme 3-4 paivaa katsellen tuhansia kaytettyja keskittyen yhteen
merkkiin. Loysimme Isuzu Cameon -94 diesel turbo. Se on alkanut toimia
hyvin. Tein siihen kyllakin Pattayalla tutussa korjaamossa tayshuollon oljyt
nesteet filterit jarrut ohjauksen saadot ja paransimme aanieristetta seka
vaihdoimme uudet renkaat..
Tama on ennatysten talvi Phuketissa suomalais turisti maarissa.
Suurlahettilas kertoi matkan jarjestajien etsivan lisaa konekapasiteettia jo
toteutuneitten 10 viikkolennon lisaksi.
Nyt oli oikea aika aloittaa Kotikirkko toiminta taalla Aasian yhdalla
kauniimalla saaristo alueella, jossa on taattu lampo ja kohtuullinen
hintataso. Kiitos Herralle ja teille esirukouksista, jatkakaa rukousta.
Yhdessa voimme tyota tehda Herran avulla kertoa ihmiselaman muuttavaa
ilosanomaa. Tama uudispelto tarvitsee paljon muokkausta ja kaikkea, mutta
ollemme voittajan Jeesuksen kanssa ja han on luvannut olla kanssamme joka
paiva, siihen luotamme.
Antakaa ystavillenne , jotka ovat Phukettiin tulossa ,yhteys tietomme, jotka
loytyvat kirjoituksen lopusta.
Tervetuloa lomalle ja muutamaksi paivaa avuksemme, yksin emme voi tavoittaa
kuin vain pienen osan tuhansista suomalaisista. Samoin vajaisiin
matkalaukkuihin tulomatkalla voit ottaa suomalaista hengellista luettavaa ja
aanitteita. Ne ovat tervetulleita tanne. Toimme tullesamme 1600 Hyva Sanoma
Extraa, 300 Kyltalyhde joululehtea ja aanitteita seka pienia eri ihmisten
uskoon tulosta kertovia kirjasia noin 1000 kpl.
Haluamme valittaa ilosanomaa Jeesuksesta Kristuksesta suomalaislle omalla
aidin kielella taalla kaukana kotoa, kuin myos keta tapaamme eri
kansalaisuuksia.
Turkoosin varinen puhdas meri kiertaa saarta ja viimeistaan ensi viikolla
haluamme kastella jo varpaita meressa ja kavella valkoisella hiekalla. Viela
emme ole ehtineet.
Lepo, josta Jeesus puhuu Matteuksen evankeliumissa " Tulkaa minun luokseni,
kaikki tyon raskauttamat ja taakkojen uuvuttamat, niin mina annan teille
levon." Nain Jeesus lupaa ja se on mahdollista tanaan. Lomalla voi loytaa
levon ja pelastuksen elamaan.
Sinua Siunaten
Juhani & Irma Waarna

Thailand
Jussi cell phone +66(0) 84 869 3406
Irma cell phone +66 (0) 84 869 3405
Home number +66 (0) 76 280 801
Address
9/91 Moo.5 Chaofathani village
Chaofa Road
Tambon Chalong
Muang
Phuket 83000
Thailand
www.kotikirkkophuket.com
Other Phone Numbers:
Finland: +358 (0) 50 0833 211
+358 (0) 50 4344 942
USA: +1 561 352 5627
|