Pohjois Amerikan Helluntaiseurakuntien Yhteinen Lähetysjulkaisu
|
|
|
|
|
Pohjois Amerikan Helluntaiseurakuntien Yhteinen Lähetysjulkaisu |
| Edelliset Lähetysviestit | Lähetyskertomuksia | Aasia Aktio | Yhteyksiä | Linkkejä |
| Huhtikuu 2009 Kuuba, Filippiinit, Puskapapit, ja Uganda |
TESL- English as Second Language, Matka Kuubassa. Tämä ensimmäinen opetusmatka Kuubaan oli mielenkiintoinen kokemus. Olinhan ja ajatuksisani valmistellut matkaa moneenkertaan, aina siintä lähtien kun olin Norjassa Teltantekijän kursilla keväällä 2008. Teltantekijä kursilla sain monta hyvää neuvoa juuri tällaiselle matkalle. Matkan tarkoitus oli opettaa Englantia Havanan Yliopistossa ja samoin lasten keskuksessa. Samalla tehdä hengellistä kylvötyötä mahdollisuuksien mukaan kun tilanne tarjoutui siihen. Kuuba on tuttu maa minulle, sillä tiesin sen, että evankeljumin työ avoimesti voi myöskin vaikeuttaa tulevaisuuden matkani maahan joka on tullut rakkaaksi vuosien aikana. Olin valmistunut vastoinkäymisiin joita ei tosin ollutkaan koettavissa. Englannin opettaminen sujui kohtalaisen hyvin ja opin itse paljon oppilailta, olin siinä toivossa, että oppilaat opivat jotain minulta myös. Hengliseen kylvötyöhön avautui myös mahdollisuuksia. Halusin tietää missä on uskovien kirkko, menin myöhään illalla istumaan puistoon ja rukoilin, Herra lähetä joku luokseni joka puhuu Englantia ja osaa neuvoa missä on uskovien kirkko. Hetken päästä luokseni tuli 3 nuorta, yksi osasi Englantia ja hän oli myös uskovainen. Sain ohjeet kirkkoon sinä iltana. Erään kerran menin jälleen merenrantaan ja rukoilin, Herra lähetä joku luokseni jolle voin antaa tämän lentolehtisen. Jälleen odotin mielenkiinolla kenenkä Herra lähettää luokseni. Seurasin lasten pallopeliä kaempaa ja odotin. Eräs keskiikäinen mies tuli vierelleni ja samassa aloitin keskustelun tavanmukaan. Hän oli kovaa kokenut elämässään ja olosuhteet olivat vaikeat. Käytkö kirkossa kysyin, en käy, miksi et, kysyin? Harjoitan Voodismia. Kerroin hänelle, että olin rukoillut, että juuri sinä tulisit luokseni tähän paikkaan ja Herra Jeesus lähetti sinut luokseni juuri oikealla ajalla tänäpäivänä. Mies ihmetteli, että onko asia juuri niin, vakuutin asian olevan juuri niin. Hän otti lentolehtisen vastaan kertoen siskonsa olevan uskova ja usein vuosia sitten pyytäen häntä kirkkoon. Ehkä nyt on aika laittaa asiat oikeaan järjestykseen ja todella seurata Herraa Jeesusta. Mies jäi lukemaan antamaani lehdistä. Hengelliseen kylvötyöhön on mahdollisuuksia vaikka missä, jopa Kuubassakin. Erkki Inkiläinen North Bay, Ontario, Canada
Lähetysluontoinen lomamatka Kuubaan. Tammikuun kahdeksas, noisimme siiville päämääränä viikon loma tutussa lomakohteessa. Talven pakkaset ja lumet saimme jättää hetkeksi ja loikoilla ja uida meressä ja hiekkarannalla. Ilmonen puolesta meillä oli onnea, aurinkoa ja lämmintä riitti, paitsi viimeiset kaksi päivää oli pilvista ja paluupäaivä viileä. Meitä oli 9 henkilöä joilla oli mielessä tämä evankeliumiin kuuluva rakkauden työ. Oli niinkuin rypälepommi olisi lauennut hotellissa tai parissa, (rypälepommi on ollut puheenaiheena suurpolitiikassa, se on vaarallinen kapistus kun se räjähtäessään lähettää pikkupommeja laajalle ympäristöön ja sen tehoalue on suuri) Kun seuraava päivä valkeni oli meitä jo lähdössä ympäristöön tervehtimään vaikeissa tilanteissa kilvoittelevia seurakuntia ja uskovia. Erkki ja Pirkko Inkiläinen, heillä on laaja ystäväpiiri sekä seurakunnissa, että julkisen elämän edustajien kanssa. Meitä haettiin eripaikkoihin ja joskus menimme omin neuvoin. Kaikissa tapaamisissa oli erittän vieraanvarainen ja rakkauden täyttämä henki. Painostus tai vaino, ja seurakunta elämässä näkyvä konrollointi yhteiskunnan taholta, näköjään pitää uskovaiset terävinä hengellisesti. Joku vieraskielinen kiitollisuutta ilmaiseva sana, katse tummista silmistä, halaus ja suukko poskelle ei jätä kenenkään sydäntä koskemattomaksi. Näillä matkoilla olen oppinut ymmärtämään miten tärkeää uskoville on tietoisuus siitä, että heitä muistetaan. Ehkä tämä hengen yhteyden tunteminen on kaikkein tärkeintä heille. Kun sitten annamme paketin pehmeän tai minkä tahansa, on lahja heille korvaamaton, kun mitään ei ole saatavissa kaupoissa ja mustassa pörssissä kaikki on kallista. Vaikka esiliina tai sukat, leninki tai puku, saippua tai vaikka jakoavain, niitä on täälläpäin, he muistavat sen. Yltäkylläinen vieraanvaraisuus suorastaan mykisti matkailijan. Jokaisesta tapaamisesta jäi siunattu olo “ joka toisia virvoittaa se itse kostuu” kuuluu sanan lupaus. Loma-evankelioimismatkan teknillinen toteuttaminen on erittäin helppoa, lentoaika on vajaa neljä tuntia. Ei vaihtoja. matkatavarat menevät varmasti perille. Kellossa on sama aika koko ajan. kohdemaa on turvallinen, hotelleissa on hyvä palvelu ruoka, ym, paikat ovat siistiä. ihmiset ystävällisiä, auringon ottaminen kuuluu ohjelmaan. Omassa elämässäni rekisteröin tällaisen viikon hengellisesti hyvin korkealle, mitä siitä jää elämään arvoina, on rukous ahdistettujen puolesta, nuorten ja vanhojen, pastoreiden ja avuatajien. Koko Kuuban rajoituksien kanssa taisteleva seurakunta on täällä pienessä kodissamme nyt, siihen asti kun tapaamme haidät taas. Järjestihän Kanada tosin meille pienen shokin kun tulimme ulos terminaalista pakkasta -18 ja tuuli päälle, kesävaattaat päällä, unisenä aamuyön tunteina, tämä kaikki kuitenkin kannatti. Terveiset. Raimo ja Mirjam Silegren. 1000 Kilos of Rice The "barangay" of Caingin is in the city of Santa Rosa, Laguna province, in the Philippines. When Nora was born there, it was a peaceful, lake-front area with few people. Today it is a densely populated slum with thousands of people living in very crowded conditions. February 17, 2009 was to be my 50th birthday and we were planning to escape to Europe to avoid any celebrations. Turning 50 might be an important milestone but also seemed quite shocking to me. But somehow a new idea came to Nora and she cautiously told me about it. Why not celebrate by helping people, in Caingin, by providing a meal to some of them. I agreed that this was a worthy plan and so we began to think of what to do. A care package was the best idea, with rice, sardines, cooking oil and salt. Nora decided 300 packages would be our goal. We would use our Europe trip money to fund this. But when some people in Calgary and Vancouver heard about this plan, money started to pour in. People gave wanting to give to others in a far away place. We decided to provide the best package possible. Nora's sister Helen in Calgary and our god-daughter Teleth in Caingin began to organize. Seven churches in Caingin would issue tickets to the most needy and then each ticket holder would receive a package. A date was set, Sunday February 15th. The location was Nora's elementary school. There would be music and a short speech by some, including myself, and then the distribution of the packages. The theme was "Bless Caingin 2009, the 7 churches of Caingin". Soon we traveled to the Philippines. We purchased 1000 kilos of rice, 300 cans of sardines, an enormous amount of instant noodles and much more. Volunteers came to pack the items into nice bags. It was all very exciting. On the Sunday afternoon the people came, tickets in hand and there was much anticipation in the air. The music blasted from the platform and the pastors from the seven churches were introduced. Then we told them how this all came together. Something like this had never been done before in this area. Then the packages were given. It was a joyful event. There were some that had no food at all on that day at home and to them this was like an answer to prayer. Knowing that many families are large, the 300 packages likely will feed thousands. For the first time the pastors from the seven churches participated together in an event and now planned to meet monthly for prayer and to coordinate their efforts in Caingin. It was truly a wonderful event and a worthy way to celebrate my 50th birthday. Hank & Nora Myra.
Puskapapit Sudburyssa 25.3.2009 Hyvät ystävät Olemme nyt olleet reilun viikon Pohjois-Ontarion kierroksella todellisten talvimaisemien keskellä. Viime sunnuntaina lähetyskokous oli Sudburyssä ja sitten puolen viikon maissa ajoimme Timmisiin ja South Porcupineen, jossa oli ensin tilaisuus keskiviikkoiltana Kultakodilla ja sitten lähetysjuhla perjantaina kirkolla. Oli mahtava tavata vanhoja tuttuja ja kertoa heille miten puskapappityö on edennyt. Iloitsimme että Taimo ja Maire Majalahti jatkavat siellä työtä ja Herra on mukana auttaen ja siunaten pientä uskollista laumaa siellä. Porcupinestä ajoimme sitten pohjoisen tien kautta 800 km Thunder Bayhyn, missä pidimme sunnuntaina kolme kokousta. Ensin oli normaali seurakunnan tilaisuus suomen kielellä ja sitä seurasi heti perään tilaisuus englanniksi. Voit kuunnella ne tästä linkistä http://saalem.com/dailyword/ Vielä illalla oli lähetysjuhla suomenkieliselle seurakunnalla ja siinä näytimme videon puskapappien työstä. Oli hienoa nähdä miten seurakunnat pohjoisessa ovat innostunut lähetystyöstä ja todella omaavat näkyä ja halua olla mukana esirukouksin ja käytännön toimin Suomalaiset seurakunnat tällä mantereella ovat jo vuosikymmeniä olleet innokkaita lähetystyön ystäviä. Tässä linkki myös julkaisuun joka kertoo siitä http://www.lahetys.info/ Thunder Baystä ajoimme sitten maanantaina 1000 km matkan takaisin Sudburyyn. Matka oli jännä, kun säätiedotus lupasi matkalle jääsadetta ja myrskyä. Alkumatkasta todella olikin kurja sää, mutta se parani sitten kuitenkin, vaikka kova tuuli puisteli autoa aavoilla niin, että oli taiteilemista pysyä tiellä. Kovempi jännitys tuli kuitenkin siitä, kun emme tienneet, että suuri osa tien varren huoltamoista ei toimi talvisaikaan. Auton bensamittari ilmoitti jossain vaiheessa, että pitäisi kohta tankata. Ajattelimme että seuraavalla huoltoasemalla teemme sen. Mutta matkaa kahden huoltoaseman välille tulikin 300 km! Varoitusvalo paloi jo pitkän tovin, ennen kuin sitten tankki varmasti aivan tyhjänä saavuimme paikalle, missä saimme täydennystä! En usko että montaa kilometriä olisimme enää voineet ajaa siitä eteenpäin. Hyytävän kylmään ja lohduttomaan paikkaan jääminen olisi ollut kyllä kokemus sinänsä, mutta olimme iloisia, ettei se nyt tullut kohdalle. Ajamme vielä tulevana sunnuntaina Sault Ste Marieen tilaisuuksiin kertomaan puskapappitoiminnasta. Felisiani on tällä viikolla pitämässä seminaaria Tansaniassa. Emme nyt saaneet paikkakunnan nimeä selville mutta kerromme sen ensi kirjeessä. Edellinen seminaari oli perheseminaari etelässä kolme viikkoa sitten ja siellä oli 55 oppilasta mukana. Saimme siitä hyvän raportin ja se oli ollut yhteisseminaari saarnaajille ja heidän puolisoilleen. Muistakaa myös tämän viikon seminaaria rukouksin. Informaation kanssa on Felisianilta ollut vaikeuksia, kun vanha tietokone siellä reistailee. Rukoilemme, että hän saisi uuden ja mielellään kannettavan koneen jotta voisi laittaa meille kuvia ja muuta mielenkiintoista siltä rintamalta. Etiopiassa on edelleen tilanne se, että NGO laki ei ole vielä voimassa ja sen suhteen olemme rohkealla mielellä ja uskomme että Herra vaikuttaa niin, että myös meidän jatkosuunnitelmat siirtyä sinne ovat etenemässä hyvään suuntaan. Mutta muistakaa edelleen sitäkin rukousaihetta. Siunaavin terveisin täältä kotiseurakunnasta Sudburysta. Päivi ja Sam Tuokkola Rukousaiheet: Seminaari menossa Tansaniassa. Sunnuntain kokous Soossa. Varjelus matkoilla opettajillamme Tansaniassa ja meillä täällä Ontariossa. Felisianille uusi tietokone, jotta saamme kuvia sieltä raportteihimme. Kiitosaiheet: Hyvät kokoukset Pohjois-Kanadassa. Varjelus matkoilla ja kurjan sään vallitessa. Sananpaikka: Psalmi 96. Kuvat Kultakodilta South Porcupinesta ja Tansaniasta.
Kanadassa +1 604 2178000 Linkit:
Uusin puskapappien uutiskirje, jossa myös raportit ja uhratut varat:
http://puskapappi.blogspot.com/ Ugandan lähetystyöntejikät Niille lukijoille jotka eivät henkilöitä tunne, selvitykseksi seuraavaa: Hannu ja Milla Happonen ovat toimineet jo 14 vuoden ajan Ugandassa lähetystyössä; Hannu viimeiset 11 vuotta Raamattukoulun johtajana ja opettajana ja Milla kaksi vuotta sitten aloittamansa "Caring Hands" avustusjärjestön johtajana. Heillä on kolme lasta, Alex, Adam ja Anna, jotka joutuvat koulun takia olemaan erossa vanhemmistaan. Adam ja Anna ovat Keniassa kolmen kuukauden jakson kerrallaan, jonka jälkeen on kuukauden loma kotona. Vanhempiensa luona he voivat viettää vain kolme kuukautta vuodessa. Alex on jo yliopistossa Torontossa, synnyinmaassaan Kanadassa. Nyt vuonna 2008 joulun aikoihin, Happosen perheellä oli mahdollisuus viettää seitsemän viikkoa Hannun vanhempien, Pentti ja Eila Happosen luona Thunder Bayssä, Kanadassa. Ennen joulua olimme koolla kodissamme ja minulla oli mahdollisuus esittää heille muutamia kysymyksiä heidän nykyisestä elämäntehtävästään. Milla: Mikä on johdattanut sinut nykyiseen tehtävääsi? Se alkoi siitä kun sain ottaa vastaan Jeesuksen jo kymmenvuotiaana ja siitä lähtien minua on kasvatettu tehtävääni varten. Neljätoista vuotiaana sain kutsun lähetystyöhön. Kouluttauduin sairaanhoitajaksi ja kävin Raamattukoulun Katinalassa, jossa myös Hannun kanssa tutustuimme. Lyhyesti kerrottuna: Meistä tuli aviopari, mutta lähetyskutsu ei silti sammunut ja nyt vuosien jälkeen tunnen olevani siinä tehtävässä johon Jumala on johtanut ja kouluttanut. Tunnustan, että joissakin elämänvaiheissa epäilin kutsumustani. Kaikella on aikansa, mutta Jumala ei kutsumustaan kadu, sen tulin oppimaan. Hannun kertomuksesta selvenee lisää niistä oppivuosista. Tähän tahtoisin vielä sanoa, että raskainta työssäni on kun joudumme olemaan erossa lapsista koulun takia. Myös Hannun tehtävät pitävät hänet usein poissa kotoa. Elämässä ei kuitenkaan ole "tyhjäkäyntiä" sillä apua tarvitsevia saattaa tulla yöllä tai päivällä. Ketään ei lähetetä "tyhjänä" pois, sillä elämme sitä evenkeliumia mitä opetamme. Alku CARING HANDS-järjestölle lähti sitä kun näin kuinka käteviä nämä ugandalaiset naiset ovat tekemään koruja, helmiä ja ranneketjuja, melkein tyhjästä. Syntyi ajatus kutsua heitä kotiimme valmistamaan yhdessä näitä kauniita koruja ja samalla saamaan opetusta Jumalan Sanasta. Pienestä alusta työ on kasvanut niin, että meillä on 50 naista mukana ja monet heistä ovat saaneet korujen myynnistä taloudellista apua. Lähes kaikki naiset ovat yksinhuoltajia. Jotkut heistä ovat ottaneet orvoiksi jääneitä lapsia, omien lastensa lisäksi. Yritämme yhdessä auttaa ihmisiä jaloilleen jakamalla ruokaa ja lääkkeitä, mahdollisuuksiemme mukaan. Opetamme myös lukutaidottomia lukemaan ja kirjoittamaan koska olemme saaneet vapaaehtoisia opettajia. Kaikki korujen myynnistä saadut rahat käytetään ihmisten auttamiseen. Koska korujen raaka-aine-jätepaperi ei vie paljon varoja, niin pystymme tähän työhön. Uskomme, että Jumala on siunannut lähes tyhjästä alkamamme työn, ja itse tunnen olevani siinä tehtävässä, joka on juuri minulle tarkoitettu". Millan kertomuksen lopuksi maininta, että Ugandan hallitus arvostaa tätä työtä niin, että maan presidentti antoi henkilökohtaisesti Millalle arvokkaan mitalin,"President’s Export Award". Hannu: Mikä on johdattanut sinut tähän tehtävään? "Tarina olisi pitkä, mutta yritän sen tiivistää kaikkein tärkeimpiin asioihin. Katsoisin sen alkaneeksi siitä hetkestä kun tein omakohtaisen uskonratkaisuni 16-vuotiaana asuessamme Keniassa, vanhempieni ollessa siellä lähetystyössä. Tuli halu tutkia Raamattua ja ehkäpä tuo Afrikassa eletty aika tarttui jotenkin sisimpään koska sinne on ollut vetoa. Muutettuamme takaisin Kanadaan, sain mahdollisuuden lähteä Suomeen, Katinalan Raamattu-kouluun, jossa myös tutustuin Millaan. Hänestä tuli sitten aviopuolisoni, tukeni ja työtoverini. Muutimme Vancouveriin, jossa pääsin jatkamaan opintojani ja sen ohessa autoin nuorisotyössä suomalaisessa Kotikirkossa. Koulun päätyttyä saimme kutsun South Porcupinen Helluntai-seurakuntaan saarnaajan tehtävään, jossa saimme palvella noin kolme vuotta. Kuitenkin jatkuvasti sisimmässäni kaihersi kutsumus lähetystyöhön, samoin kuin puolisoni, vaikka emme siitä puhuneet. Sitten saimmekin kutsun Ugandaan, Raamattukoulutyöhön, ja kun saimme muutamilta seurakunnilta lupauksen kannatukseen, niin olimme valmiit lähtemään. Neljätoista vuotta sitten muutimme Ugandaan ja siitä saakka se on ollut kotimaamme. Aluksi Milla joutui olemaan kotona lasten kanssa ja siinä ohessa hän mahdollisuuksien mukaan auttoi nälkäisiä ja muita avunpyytäjiä, jotka saatoivat tulla mihin vuorokauden aikaan hyvänsä. Näin oli silloin, ja näin on myös nykyisin. Työni takia joudun usein liikkumaan eri seurakunnissa ja opetustyö vaatii kaiken kotona oloajasta. Olen toiminut koulun johtajana yksitoista vuotta ja nyt tunnen kiitollisuutta nähdessäni työmme tuloksia; hyviä ja innokkaita saarnaajia ja evankelistoja. Alussa kyselin itseltäni, mitä minulla olisi annettavaa. Silloin tuli mieleeni sanat jotka Jumala puhui Moosekselle: "Mikä sinulla on kädessäsi?" Niin, mikä minulla on kädessäni! Raamattu, Jumalan Sana, ja se ei tyhjänä palaja! Millan johtama työ, “Caring Hands” alkoi aivan samalla tavalla. "Mitä sinulla on kädessäsi?" Jätepaperia! Taitavat kädet valmistavat kauniita koruja jätepaperista ja kymmenet ja sadat ihmiset saavat sen työn kautta avun. Olemme äärettömän iloisia mahdollisuudesta saada viettää joulu yhdessä isän ja äidin sekä muiden lähisukulaisten luona, 14-vuoden jälkeen. Lastemme rukous oli, että saisimme pakkasta ja paljon lunta kun saavuimme Thunder Bayhin, Kanadaan. Tämä toivomus toteutui aivan prikulleen! Tropiikin kuumuudessa kasvaneille lapsillemme tämä matka on ollut suurenmoinen “oppitunti" ja he ovat tosiaan "hikipäässä" nauttineet lumesta ja pakkasesta. Lomamme oli kuitenkin tavallaan työmatka ja emme valitettavasti ehtineet vierailemaan kanattajaseurakunnissa, muualla kuin Thunder Bayssa ja Torontossa. Lopuksi tahtoisin sanoa, että meillä jokaisella on tehtävä ja nyt esitän kysymyksen: "Mikä Sinulla on kädessäsi?" (2 Moos. 4:2)
Lahjan jakaminen Tällä viikolla lapset ovat palanneet kouluun. Syntymäpäivänään Robert halusi osoittaa kiitollisuuttaan, siitä mitä Caring Hands on tehnyt hänelle antamalla pienen paketin pipareja ja pikku lappusen, jossa luki: “ Rakas Milla- täti!
Kiitos kaikesta, mitä olet tehnyt meille. Tänään on minun syntymäpäiväni
ja
Toivoo sinun paras ystäväsi
Lisää tietoa
painamalla tästä. Tervetuloa!
This course has been attended by and is approved by Eric Inkiläinen |
Todistaja lehden osoite:
1920 Argyle Drive,
Todistaja ilmestyy 10 kertaa vuodessa |
|
Huom! Palvelun tarjoaja ei ole vastuussa artikkeleiden kirjoitusvirheistä. Disclaimer: Webservant does not proofread articles before posting |
Teltantekijäkurssi Victoriassa
