LähetysViesti
    Pohjois Amerikan Helluntaiseurakuntien Yhteinen Lähetysjulkaisu
 Edelliset Lähetysviestit  Kolumnit  Lähetyskertomuksia Aasia Aktio  Yhteyksiä  Linkkejä English
 Joulukuu 2007

Jouluevankeliumi Luukkaan mukaan 2: 1-20

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.

Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä." Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:

Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: "Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti." He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.

Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu. Joulu alkaa hitaasti mutta varmasti lähestyä.

Joulu on iloa ja riemua, naurua ja valojen välkettä—mutta se on myös hiljaisuutta, hiljentymistä ja tyyntä rauhaa.Toivottavasti edes jotakin noista jouluisista tunnelmista välittyy sinulle rakas lähetystyön ystävä joulua odottaessa. Älä sulje sydämesi ovea joulutunnelmista.

Haluamme muistaa lähetystyöntekijöitämme, samoin kun muistamme sukulaisiamme ja ystäviämme, ennenkaikkea rukouksin, ja jos mahdollista, myös lahjoin . Joulu on Jeesuksen syntymäjuhla, Vapahtaja  on saapunut.  Tämä on se ilosanoma, joka on tarkoitettu kaikille kansoille.

Siunattua ja rauhaisaa joulua ja Hyvää Uutta Vuotta 2008 

Erkki ja Pirkko Inkiläinen


Raportti Intian lähetysmatkalta

Sain etuoikeuden vierailla Intiassa 30.10 – 22.11.2007 välisenä aikana. Matkan pääkohteena oli Purnian kaupunki Biharin osavaltiossa Pohjois Intiassa. Tämä on juuri se alue, jossa Pohjois -Amerikan suomalaisen helluntaiherätyksen lähettisisaret Esther Greus ja Bertta Mäkelä toimivat uskollisesti monet vuosikymmenet.

Esther Greusin perustaman lähetyskeskuksen tiloissa toimii nykyään Soul Winning Mission of Purnia, jonka johtajat Emmanuel ja Sashi Samuel olivat viime kesänä meillä vieraina Toronton konferenssissa ja myöskin useissa seurakunnissamme. Heidän poikansa Yabesh ja Yoash ovat myöskin vierailleet kanadan seurakunnissa jo kahdesti. Heidän työnsä sisältää poikakodin, tyttökodin, peruskoulun ja El Shaddai Raamattukoulun. Nämä toiminnat toimivat sillä tontilla, jonka Esther Greus aikanaan perusti. Viereisellä tontilla on Saalem Pentecostal Church of Purnian kirkko, jonka Kanadan ja Amerikan seurakunnat rahoittivat ja Smertsi Takkunen rakensi yhdeksänkymmentä luvun lopulla.

Lähetysmatkan tarkoitus oli moninainen. Sain julistaa ja opettaa Herran Sanaa kaikkiaan 31 tilaisuudessa. Ensimmäinen viikko oli pastori seminaari El Shaddai Bible Schoolilla ja opetuksen runkona oli pastoraalikirjeet eli 1. ja 2. Timoteus ja Tiitus. Tässä Raamattukoulussa on käynyt opettamassa meiltä Kanadasta muunmuassa lähetyssihteerimme Erkki Inkiläinen, Elja Korhonen ja Kaarlo Suomela. Veljien opetukset ja rohkaisu muistetaan siellä edelleenkin erittäin lämmöllä.Loppu viikosta vierailimme yhdessä puskakirkossa, jonka yhteydessä toimi myös 20 pojan poikakoti. Seuraava viikko oli opetus viikko Raamattukoululaisille ja teemana oli Galatalaiskirjeen sanoma. Jälleen loppuviikosta vierailimme muutamassa puskakirkossa.

Tapasin Saalem Pentecostal Churchin johtavia veljia ja pidin heille Raamattutunnin heidän viikko tapaamisessaan. Yksi heidän johtavista veljistaan , Cyril Marandi, myöskin ystävällisesti vietti aikaa ja lounasti kanssani ja kertoi työn nykyhetkestä. Erityinen ilon aihe oli tavata pastori Ruben Roy. Hän on jo iäkas veli ja hän on Esther Greusin työn kasvatti. Nuorena Bangladeshilaisena uskovana hän tuli pakolaisena Purniaan ja Herra johdatti hänet Esther Greusin työyhteyteen. Hänet kastettiin, hän täyttyi Pyhällä Hengellä, toimi sisar Greusin autokuskina ja apurina. Pikku hiljaa sisar Greus koulutti hänestä evankelistan ja pastorin. Veli Ruben Roy toimi Purnian Saalem seurakunnan pastorina uskollisesti yli 40 vuotta. Edelleenkin tämä uskollinen Herran palvelija jakaa lehtisiä ja käy kylillä saarnaamassa.

Koskettavaa oli seurata ympärillä tapahtuvaa epäjumalien palvomista. Melkein joka kadun kulmauksessa oli jonkinlainen epäjumalan temppeli, joka sisälsi pienemmän tai suuremman epäjumalan patsaan. sen edessä oli suitsukkeita ja muunlaisia uhreja. Ihmiset kävivät palvomassa näitä kuvia. Tuona ajankohtana, jonka sain vierailla Intiassa oli Purniassa kaksi suurta epäjumalien juhlaa. Ensiksi oli rahanjumalan juhla, jonka aikana ihmiset ostivat paljon tavaroita ja pelasivat uhkapeleja, jotta rahanjumala tulisi heille kotiin ja siunaisi heitä. Toinen juhla oli aurinkojumalan juhla. Ihmiset menivät joelle ja siella huuhtoivat itsensa vedessa ja sitten seisoivat aurinkoa palvomassa. Tämän pimeyden keskellä kuitenkin loistaa evankeliumin valo. Ihmisiä tulee uskoon ja Herran työ menee eteenpäin.

Sydämelläni on Jesajan kirjan sanat ja mielessäni omistan ne Pohjois Intian Biharin osavaltion pakanuuden pimeydessä eläville ihmisille: “Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus.” Jesaja 9:1.

Marko Selkomaa
Thunder Bay, Ontario

 


Rauhantervehdys täältä Tazengwasta,  15.11.2007

Olemme jälleen täällä kotona. Walter ja Sonja palasivat Torontoon viime viikon lopulla ja me palasimme myös tänne sunnuntaina. Pitkä reissu on takana ja hyvä seminaari Brackenhurstissa. Nyt on menossa kenties vuoden kiireisin viikko, kun huomenna perjantaina on graduation juhlat valmistuville oppilaille. Tänä vuonna valmistuu Tazengwan ensimmäinen Diploma kurssi kolmivuotisen opiskeluohjelman päätyttyä. Kymmenen oppilasta tuolta kurssilta saa todistuksen ahkerasta työstään. Yhteensä noin 35 oppilasta valmistuu eri linjoilta.

Edellisellä viikolla ollut perheseminaari Ugerewen saarella oli mittava, niin osallistujien kuin opetuksenkin mukaan. Eljas Simon yhdessä vaimonsa kanssa sekä David Nairobista olivat opettamassa ja päivät venyivät myöhään iltaan monien kysymysten ja keskustelujen jatkuttua oppituntien jälkeen. Osallistujia siellä oli yhtensä n.120. Olimme Mwanzassa juuri silloin kun Eljas tuli lautalla takaisin seminaarista. Vaikka hän olikin kovasti väsynyt, niin pastorin tehtävät kutsuivat heti ja samana päivänä hän vielä siunasi kolme paria avioliittoon! Moni ei taitaisi siinä vauhdissa pärjätä?!

Huomenna on siis graduation juhla täällä ja pihaa haravoidaan, luokkia puhdistetaan ja kukkia kannetaan saliin koristeeksi. Kiire tuntuu olevan joka nurkassa. Ilmassa on jännitystä ja juhlan odotuksen tuntua. Laitamme kuvia kotisivuille ensi viikolla niin pääsette kaikki mukaan!

Katso: www.tuokkola.com

Me matkustamme ensi viikolla etelään, missä on kaksi suurta perheseminaaria, Iringassa ja Busokelossa. Emme ole neljään vuoteen käyneet siellä ja on mielenkiintoista mennä katsomaan miten siellä puskapapit pärjäävät, erityisesti ne jotka ovat sinä aikana perustaneet uusia kyläkirkkoja. Seminaarien jälkeen matkaamme vielä Dariin, jonne Ville poikamme saapuu vaimonsa Minnan, sekä Minnan siskon Maritan ja hänen miehensä Brendanin kanssa. He ovat täällä joulun yli, joten tiedossa on mukavia aikoja yhdessä heidän kanssaan.

Felisiani oli viime viikolla seminaarissa Manyarassa, jossa oli seminaari pastoreille ja evankelistoille. Saimme viestin, että seminaari oli ollut erittäin siunattu. Paikalla oli ollut 27 uutta opiskelijaa. Tapaamme Felisianin perhettä Iringassa kun menemme sinne seminaaria pitämään. Selestina on kuulemma aloittanut lukion opinnot ja totesi Päiville puhelimessa, että englannin kieli on todella vaikeaa.

Käykää kotisivuillamme katsomassa graduation kuvia ja myös Walt-terin ja Sonjan upeita kuvia Serengetiltä. Kiitos jälleen kaikille yhteis-työstänne!  Rauhallista joulua ja siunattua Uutta Vuotta 2008

 


Hei rakkaat esirukoilijat!

Olen nyt sunnuntaina lähdössä Meksikoon kahden viikon käännöstarkastusmatkalle.  Matkan aikana tapaan mm. Meksikon Raamattuseuran johtajan ja projektikordinaattorin kanssa suunnitellaksemme tulevaa vuotta purepetsha-raamatunkäännöshankkeessa ja muita projektiin liittyviä seikkoja.

Näihin liittyy myös suunnitteilla oleva heprean alkeiskurssi, joka järjestettäisiin yhteistyössä Jerusalemin Raamatunkääntäjien kodin kanssa.

Tämä olisi hyvä alku valmistautumiseen Vanhan testamentin kääntämistä varten alkukielestä.  Jeesus-filmin dubbaus purepetshaksi on myös suunitteilla, ja Raamattuseura neuvottelee siitä Kanadan Campus Crusadin kanssa. 
Ja Raamattuseuralla on oma lasten Luukas-kirjanen johon tulisi osia Luukkaan evankeliumin tekstistä.

Perillä Michoacanissa tarkastan käännöstiimin edistystä viimeisen tarkastuksen jälkeen -- UBS konsultti Bob Bascom oli elokuussa tarkastusmatkalla, ja käyn läpi sen jälkeen käännetyt tekstit tiimin kanssa.

SILin puolelta on pyydetty tarkastamaan Ethnologue:n tietoja purepetsha-kielestä, joten käyn niitä läpi sekä käännöstiimin että purepetsha-akateemikkojen kanssa, mm. heidän kieliakatemian johtajien kanssa.  Roomalaiskatolinen pappi Isä Javier, joka oli mukana aloittamassa käännöstä ja oli tiimissä mukana 2004-2006, on myös agendalla:  hän joutui astumaan alas tiimistä piispansa painostamana, mutta nyt hiippakunnassa on uusi piispa ja on mahdolllista että saamme tapaamisen järjestymään hänen kanssaan (kuitenkin mieluiten alustamaan virallista tapaamista Raamattuseuran kanssa).

Joten tekemistä riitää -- kiitos esirukouksistanne!

Siunausta, ja hyvää joulun odotuksen aikaa!

Kari Ranta


Lähetystyössä Kanadassa 19-11-2007

Haluamme kiittää kaikkia niitä ystäviä,jotka tavalla taikka toisella auttoivat meitä syksyisen matkamme onnistumisessa siellä Ontariossa, meillekin entuudestaan tutuiksi tulleilla kalavesillä . Saimme vierailla kaikissa Ontarion seurakunnissa ja muutamissa muissakin lammastarhoissa. Jäimme monille teille paljon velkaa, jotka piditte meitä Romuja kuin piispaa pappilassa. Jumala kaiken rakkau-tenne ja vaivannäkönne palkitkoon!

Kierrätyksemme on jatkunut täällä Vanhassa Maassa. Jumala on avannut monia uusiakin ovia eri seurakuntiin ja on ollut suuri ilo mennä ja julistaa Jumalan Sanaa ja huomata, että sillä vielä on vastaanottoa täällä Suomessakin. Suomesta on pikkuhiljaa tulossa todellinen lähetyskenttä ihmisten vieraantuessa hengellisistä asioista. Toisaalta muista maista, kaukaisistakin, on jatkuvasti tullut ja tulossa Suomeen ihmisiä, joille on avautunut uusia mahdollisuuksia julistaa Evankeliumia. Monissa seurakunnissa onkin aloitettu ns. Maahan-muuttajatyö heidän keskuudessaan. Evankeliumia julistetaan monilla eri kielillä ihan samalla tavalla kuin lähetyskentillä.

Täälläkin Seinäjoen alueella tulee ihan päivittäin vastaan kaikenvärisiä ja -näköisiä ihmisiä. Eikä ole mitenkään outoa jos bussinkuljettajana tämänpäivän Suomessa palvelee musta mies. Venäläisten lukumäärä Suomessa on jo kymmenissä tuhansissa ja venäjänkieli lieneekin kohta se toinen kotimainen ruotsin jäädessä alakynteen.

Toivomme teille kaikille Lähetystysviestin lukijoille Jumalan siunausta ja menestystä lähetysrintamilla kaikissa maan äärissä - lähellä ja kaukana. Olemme täällä Vanhassa Maassa nyt enimmän osan ajastamme, mutta samalla valmiita lähtemään ja tulemaan muuallakin Suomen rajojen ulkopuolella. Työmme Kanadassa ei ole loppuun suoritettu. Iloitsemme saadessamme kuulua Sooste Marian seurakuntaan ja olla mukana yhteistyössä myös siellä toisessa kotimaassamme, Kanadassa. Siunattua Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta.

Teitä kaikkia siunaten:
Romupappi ja Härmän-Likka


Lähetysmobilosoijan vuosi 2007

Kiitollisuudella katson mennyttä vuotta 2007. Jos mitataan lähtijöiden määrää niin voimme todeta että sen on ollut ennätysvuosi. Elon Herra kutsuu ja lähettää kasvavin määrin uusia teltantekijöitä.

Saavuttamattomat kansat ovat saaneet keskuuteensa ilosanoman välittäjiä, jotka tekevät työtä, asuvat heidän keskuudessa ja kertovat heille Jeesuksesta vaikka näissä samoissa paikoissa on täysi portti kielto  perinteiselle lähetystyölle. Kotiseurakuntia on syntynyt maailman synkimmissä paikoissa, jotkut paikalliset ovat päässeet martyyreinä perille jo uuden uskon alkuaskeleilla.

Pyydän sinulta Lähetystyönviestin lukijalta yhtä minuuttia. Liity rukous renkaaseen jossa on jäseniä ympäri maailman. Jos liityt, lupaat viettää yhden minuutin jokaisen sähköpostitse tulleen rukousaiheen äärellä. Vain yksi minuutti!
Mutta kun sen samalla tekee monet muutkin, niin yhdessä siitä syntyy yli tunnin rukous!

Voit liittyä ja poistua tältä listalta milloin vaan. www.oneminuteprayer.net

Siunattua ja Jeesus keskeistä joulua sinulle toivoen,

Ari ja Ruth Rocklin

 


Uusi Vuosi, muutoksien aika

Uusi vuosi on samalla uusi mahdollisuus uudistumiseen, uuden alkamiseen. Vuoden vaihtumisen ajankohdasta on tullut myös aika, jolloin tehdään tiliä menneen ajan tapahtumista ja halutaan raottaa tulevaisuuden verhoa. Vaikka järki sanoo, että tulevaisuus on tuntematon ja yllättävä, niin siitä huolimatta halutaan uskoa tulevaisuuden enteisiin. Jokainen toivoo terveytensä säilyvän tai paranevan, jokainen toivoo iloa, onnea ja menestystä niin itselleen kuin läheisilleenkin.

Seurakuntiemme lähetystyö on ollut vilkasta menneen vuoden aikana. Lähetystyötä on kannatettu  monissa eri maissa, on vierailtu lähetyskentillä ja otettu vieraita vastaan lähetyskentiltä. Vuosi 2007 on pian historiaa, taakse jäänyttä aikaa, joka ei koskaan palaa. Tulevaisuutta tähyilemme toivorikkaana.

On muutoksien aika.

Lähetystyö Viestin paino ja postitus siirtyy Todistaja lehden palstoille vuoden 2008 alusta. Täten saamme Lähetystyön Viestin sanoman laajemmalle lukijakunnalle ja säästämme postimaksuja.
Kotisivumme säilyy entisellään, eli www.lahetys.info joka palvelee edelleenkin netissä.

Voit tilata Todistaja lehden os.
1920 Argyle Drive,
Vancouver, BC V5P 2A8 
puh. 604-321-0555

Todistaja ilmestyy 10 kertaa vuodessa.

Siunattua Joulua ja Siunausrikasta Uutta Vuotta 2008 kaikille Lähetystön Viestin lukijoille.

Erkki ja Pirkko Inkiläinen

Kaikella on määrähetkensä,
aikansa joka asialla taivaan alla.
Aika on syntyä ja aika kuolla,
aika on istuttaa ja aika repiä maasta,
aika surmata ja aika parantaa,
aika on purkaa ja aika rakentaa,
aika itkeä ja aika nauraa,
aika on valittaa ja aika tanssia,
aika heitellä kiviä ja aika ne kerätä,
aika on syleillä ja aika olla erossa,
aika etsiä ja aika kadottaa,
aika on säilyttää ja aika viskata menemään,
aika repäistä rikki ja aika ommella yhteen,
aika olla vaiti ja aika puhua,
aika rakastaa ja aika vihata,
aika on sodalla ja aikansa rauhalla.

(Saarn.3: 1-8)

Uutta näillä sivuilla!
Lähetyssaarnaajamme tiedot ja lähettäjäseurakunnat


Tilaa Lähetystyönviesti!

  Nimi: 

  Sähköpostiosoite:


Kiitämme Sam Leppästä joka mahdollistaa Lähetystyönviestin webbisivut.  
Disclaimer: Webservant does not proofread articles before posting

 

 

Hit Counter