Muistoja vuosien takaa


Tietääkseni lähetyssihteeri Erkki Inkiläinen ei ole käynyt Taiwanin saarella kiinalaisia
tapaamassa, ja sentähden tuli mieleeni kertoa teille jotain kokemaani.
Olin kovin nuori, kun sinne kulkuni suuntautui. En osannut silloin kiinan kieltä (mandariinia).
Kun kokouksissa puhuin, se tulkattiin milloin mandariiniksi, joka on maan virallinen kieli, milloin taas
haraksi, joka on sen alueen kiinan murretta. Sain aikanaan opettajan, ja opiskeluni alkoi.
Kun muualla asunnossamme ei ollut tilaa, käytimme keittiön pöytää. Vieressä touhusivat ruoan
laittajat, kunhan ensin olivat saaneet hiilet syttymään pienessä ulkoa sisään kannettavassa tiili-
uunissa. Seinät tietysti mustuivat savusta, mutta mitäpä siitä. Ruokaa tuli, ja hyvältähän se
maistui nälkäiselle.

Muutettuamme Cho-lain kaupunkiin, usen kuljimme työtoverini Mirjam Pynnösen ja
tulkkipoikamme veli Kuon kanssa pitkin riisipeltojen pientareita, talosta taloon, ja jaoimme
lentolehtisiä sekä raamatun eri osia.

Kerran kohtasimme vanhahkon rouvan, joka ei koskaan ollut nähnyt valkoihoista. Hän siirtyi
viereeni ja toisti sanoja, “ei pelkää, en pelkää”.
Kyllä siinä lienee ollut tarpeeksi jännitystä, kun heidän alueelle yllättäen tuli kalpeita
valkonaamoja.

Erääseen toiseen taloon tullessamme, tuntui ettei talon väkeä ollut paikan päällä, vaikka ovi oli
auki ja kanat pääsivät hyppimään korkean kynnyksen yli maalattialle. Vähän aikaa huhuiltuam-me,
vanha huonosti kävelemään pystyvä naisihminen tuli luoksemme. En muista, kuinka paljon
kerroimme hänelle Jeesuksesta ja pelastuksen tiestä. Kuitenkin kävimme useamman kerran
häntä tapaamassa ja iloksemme totesimme, että Jumala kosketti häntä ja paransi hänen
jalkansa.

Vuosia myöhemmin kerran taas olin yksin kotona kuten tavallista. Olin silloin jo asumassa
Kivikaupungin kylässa, kello portillani soi, ja kun menin avaamaan, tapasin ensimmäisenä siellä
kylällä uskoon tulleen sisaren, Liu Hsue-hsia’n. Silmät kyynelissä hän kertoi sisarensa miehen
olevan aina vain huonommassa kunnossa. Syöpä oli tehnyt tehtävänsä ja lähdön hetki näytti
olevan lähellä, aivan oven edessä.
Liu-siskon kanssa lähdimme pikku Morriksellani ajamaan potilaan kotikylään vuoristoon. Perillä
tapasimme laihan, väriltään hyvin keltaisen miehen lepäämässä kankaisella riippumatolla. Aloin
kertoa hänelle pelastuksesta Jeesuksessa. Aikaisemmin hän oli saanut lähettämäni Uuden
Testamentin, mutta en tiedä kuinka paljon hän oli jaksanut lukea sitä. Nyt kuitenkin tiesin, että
minulla oli ainutlaatuinen tilaisuus hyvän sanoman tuomiseen potilaalle. Hetken kuluttua jo luulin
ettei tuo mies enää jaksaisi kuunella.
Teimme siinä lähtöä, mutta hän ilmaisi haluavansa kuulla lisää. Jatkoin kertomustani, niin
yksinkertaisesti ja selväsi kuin osasin. Ei kauaakaan, kun tuo sairas halusi antaa elämänsä
Jumalalle. Rukoilimme hänen puolestaan.
Se olikin viimeinen kerta, kun hänet näimme. Jo ennen seuraavaa aamua oli tuo vasta
uskoontullut siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Iloitsimme siitä, että evankeumi saavutti tuon
miehen, ennenkuin oli liian myöhäistä.

On ollut murhetta ja iloa matkanvarrella, mutta kaikessa on lähettäjämme ollut johtaen ja
varjellen.

Saara Rossi Thunder Bay, Ontario, Canada
 

Tansanian puskapappityössä olevat Päivi ja Sam Tuokkola lensivät poikansa Villen graduation
juhlaan Vancouveriin huhtikuun alussa. He ehtivät sopivasti mukaan Kotikirkon pääsiäisjuhlille.
Vancouver näytti parhaat puolensa kun kirsikkapuut, omenapuut, tulppaanit ja monet muut
varhaiskesän kukat loistivat kirkkaissa väreissään. Jos ulkoisesti olikin upeata kokea Jumalan
luonnon kauneus ja ihmeellisyys, niin sisäisesti oli myös virkistävää kokea yhdessä
pääsiäissanoman rohkaisu: Jeesus on noussut ylös ja hän elää! Pääsiäisjuhlilla oli mukavasti väkeä
ja Sam ja Päivi Tuokkola julistivat evankeliumia pääsiäisen Herrasta, joka on samalla myös lähetyksen Herraa.

Vancouverista matka jatkui Torontoon, missä Tuokkolat olivat mukana toukokuun alun lähetys ja ehtoollisjuhlassa. Lähetysasiaa kerrottiin myös nuorten tilaisuudessa ja Suomikodilla  järjestetyssä lähetysnäyttelytapahtumassa. Erityisesti nuoria haastettiin mukaan lähetystyöhön vaikka lyhytaikaisille missionmatkalle opettamaan englannin kieltä tai raamatun eri oppiaineita Tansanian raamattukouluissa.
(alla ryhmäkuva Toronton nuorten illasta. Takarivissä vasemmalla Walter ja Sonja Tuokkola).


Torontosta matka jatkui Sudburyyn äitienpäiväjuhlilla. Mukana siellä oli myös Walter ja Sonja Torontosta. Juhlassa miehet lauloivat perinteisesti kaikille äideille ja äidit kukitettiin. Juhla  oli valoisa ja vaikka äidit olivat päivän sankareita niin sanoma oli kaikille: Ylösnoussut Jeesus ilmestyi ja ilmestyy omilleen! Sudburystä matka jatkui South Porcupineen ja vielä Soohon.

Puskapappiasiaa tuotiin esille ja yhdessä on saatu iloita, niin lähetit kuin lähettäjätkin siitä, että monet sadat ihmiset ovat kääntyneet pakanuudesta seuraamaan elävää Jumalaa. Tuokkolat kannustivatkin kierroksellaan seurakuntia jatkamaan tätä hedelmällistä yhteistyötä; Jumalan sanan opettamisessa ja pastoreiden sekä evankelistojen kouluttamisessa.
Toukokuun viimeisellä viikolla pastori Eljas Simon Tansaniasta lentää Suomeen ja hän kiertää yhdessä Samin ja Päivin kanssa monissa seurakunnissa sekä osallistuvat kesäkonferenssinl ähetystapahtumiin.

Eljas on puskapappitoiminnan koordinaattori ja ollut mukana alusta asti tässä työssä. Eljaksen vierailun aikataulun voit katsoa tuokkolan kotisivuilta: www.tuokkola.com
 

Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille.

On marraskuinen sunnuntai-ilta, kokouksen pitäjät ovat kävelleet pari kilometriä
majapaikastaan kokoustaloon. Puolenkymmentä pakkasastetta suojaisen viikon jälkeen on
tehnyt tien kuivaksi ja se rapsahtaa mukavasti jalan alla. Ilta alkaa pimentyä ja kokouksen
pitäisi alkaa klo 6.
Tilaisuuden alkuun on vielä tunti ja kitarat on viritetty, kirjatkin rivissä pirtin pitkän pöydän
päässä. Pirtissä väreilee hienoinen jännitys. Ei tiedetä, ketä tulee ja miten kaikki menee. Talo
on karjalaisten uudisraivaajien vastarakennettu, tilava talo. Sähkövaloja ei vielä ole saatu ja
pöydällä palaa kaksi öljylamppua. Valaistus on heikonlainen kun pitäisi lukea pieniränttistä
raamattua. Seutu on saanut vastaanottaa siirtolaisia, jotka menettivät kotinsa Karjalassa ja
joutuivat siirtymään länsisuomeen.
Heitä sijoitettiin tänne Pohjois-Savon pitäjiin mistä heille lohkaistiin maita suuromistajien
tiloista. Monet olivat jo saaneet elämänsä kuntoon, oli karjaa, hyvät navetat, peltoa raivattiin
jatkuvasti lisää. Talven ajaksi työhommat muuttuivat metsätöiksi, on myyty puita yhtiölle ja
miehet kaatavat ja tuovat puut tienvarteen, hankintasopimuksen mukaisesti.

Nyt kuitenkin on elämän menoon tullut jonkunlainen yllättävä muutos, kylältä kylälle on
kulkeutunut niinsanottu herätys. Muutamissa taloissa on jo tullut ihmisiä uskoon. Evankelistat
ovat kierrelleet kitaroittensa kanssa koko kesän talosta taloon. Oli siellä telttakin pari viikkoa
Lehtomäen hakamaan nurkalla ja väkeä oli liikkeellä. Ilta illan jälkeen veisattiin ja kuunneltiin
puheita ja tyttöjen laulua. Kummia nuo laulut, ne jäivät niinkuin takin alle ja soivat vielä
metsässäkin töissä ollessa. Taloissa oli tuumailtu, että on tämä nyt erikoista aikaa, saavat
aikaan ihmiset niin rauhattomiksi noilla lauluillaan, niin ettei saa nukutuksikaan kunnolla.

Pirtissä tunnelma tiivistyy. Tuntuu, että Jumalan armo on nyt kaikkien ulottuvilla. Isäntä kantaa
sisään petromaksin, jonka oli ulkona pumpannut täyteen paineeseen. Valo oli suorastaan
häikäisevä kun lamppu ripustettiin pöydän päälle, huone on hyvin valaistu. Ensimmäinen laulu
ilmoitettiin, “Jeesus kuule rukoukset köyhän kurjan syntisen” Laulu oli voimakasta. Miehet ja
naiset lauloivat tutuksi tullutta laulua, ja joku takelteli jo ensimmäisen laulun akana, leuka
vapisten, silmät kyynelissä, sydän murtuneena. “...Heikoimmatkin huokaukset, ahdistetun
sydämen...”

Martti se oli, joka oli tullut mukaan. Hän oli pakahtua itkuun “...pääni painan ristihin...”. Marttia
sitä oli odotettukin saapuvaksi tähän iltaan ja oli rukoiltu. Martti oli pahoinpidellyt vaimoaan,
joka oli jo kesällä tullut uskoon. Hän oli nähnyt suuren muutoksen, jonka Jumalan armo oli tehnyt
hänen puolisossaan. Nyt hänen vastustusvoimansa oli lopussa, - oli tehtävä ratkaisu, tänä iltana.
“...Anna mulle Henkes voimaa, tulta lamppuun sammuvaan...” Oli ollut puheita ja lauluja. Martti ei
kuullut niitä, sillä taistelu ihmis-sielusta oli kova. Hän tiesi, että tänä iltana on tunnustettava,
on saatava anteeksiantamusta, armoa. Martti oli paikkakuntalainen, niitä savolaisia karskeja
metsämiehiä ja oli luvannut ajaa akasta uskonvouhotuksen. Niin oli kaupalla puhunut vähän
humalassa. Nyt oli itse kuin jalkapuussa. Martti on ollut kuin toisessa maailmassa, mutta heräsi
kun hän kuuli pöydän takaa sanat “onko tänä iltana kenelläkään asiaa armonalttarille.” On! On
sanoi Martti ja lähti kompuroimaan lähemmäs. Pyydän Jumalan armoa ja anteeksiantoa Mairelta
ja kaikilta naapureilta. Kokoushuone oli hiljainen. kuului vaan hiljaista nyyhkytystä kun Maire
kiitti Jumalaa ja kun Martti halasi häntä. Tilaisuudessa julistetaan anteeksiantoa Jeesuksen
nimessä ja veressä. Kun illan viimeisen akordin soitu on hiljentynyt kaikki tietävät
sisimmässään, että “Taivasten valtakunta on tullut lähelle.”

Martti kasvaa uskossaan, heidän kodistaan tulee evankeliumin työn tukikohta monen vuoden
ajaksi. Yläsavolainen kylä oli kokenut etsikkoajan. Monia pelastui ja liittyi kaupungin
seurakuntaan. Monen elämä sai uuden suunnan ja päämäärän. Kun ajelen joskus sielläpäin muistan
kuinka Jumalan tulet paloivat seudulla. Nyt moni talo on jo autiona, toiset ovat saavuttaneet
uskonsa päämäärän, nuoremmat ovat jättäneet syrjäiset seudut.

Raimo Silegren
E-mail: rsilegren@hotmail.com
 

Ranta Uutisia

Terveiset taas täältä Meksikosta, jonne lensin lauantaina. Olen täällä etelä-Meksikossa neljän viikon Galatalaiskirjeen käännösseminaarissa yhdessä purepetsha-raamatunkääntäjien kanssa.
Osallistujia tässä tri. Stephen Levinsohnin pitämässä seminaarissa on useasta eri intiaanikielestä, joten purepetshoilla on myös oiva mahdollisuus olla kanssakäymisissä muiden kääntäjien kanssa eri heimoista. Tänne Mitlaan on Michoacanista noin 12 tunnin ajomatka, joten he harvemmin tapaavat zapotekkeja, mistekkejä, azteekkejä tai muita
täkäläisiä.

Kiitosaiheena siis hyvin onnistunut matka tänne, Mexico Citystä samassa autossa purepetshojen kanssa. Rukoilkaa meille jokaiselle ymmärrystä sekä purepetshan rakenteesta että sen oikein käytöstä Raamatun kääntämiseen.
Myös että ne tiedot ja taidot jotka opimme nyt galattalaiskirjettä kääntäessämme tulisi myös hyödynnettyä muissa Paavalin kirjeissä ja myös muissa teksteissä.

Rukoilkaa myös puolestani kun autan koordinoimaan täällä päässä ensimmäisen espanjankielisen äidinkielenkääntäjien hepreankurssin valmisteluja.
Raamatunkääntäjien kodista Jerusalemista  www.bibletranslators.org  otettiin minuun yhteyttä tästä sillä olen jo pitkään puhunut heidän kanssaan tästä mahdollisuudesta -- tähän asti kurssit ovat olleet vuorotellen englanniksi ja ranskaksi, ja kymmeniä äidinkielenkääntäjiä Afrikasta ja Aasiasta ovat hyötyneet niistä. Latina Amerikkalaisille kielille on käännetty suhteessa hyvin vähän Vanhaa testamenttia, ja haluamme olla edesauttamassa että koko Raamattu tulisi
useimille kieliryhmille saataville -- monesti Ut:n käyttökin ontuu, kun sitä ei ymmärretä sen kokonaiskontekstissaan.
Nyt siis on suunnitteilla espanjankielinen kurssi raamatunkääntäjille syksyksi 2008, ja tiedustelen täältä Meksikosta lähtijöitä sinne sekä olen yhteydessä latina Amerikkalaisten käännösjärjestöjen johtajien kanssa sen suhteen. Toinen rukousaihe tähän yhteyteen on varojen hankinta äidinkielenkääntäjien kouluttamiseen -- hinta on kaukana heidän
ulottuviltaan, vaikkakin halvempi kuin pitempiaikaisempi opiskelu tavallisessa yliopistossa ja paremmilla lopputuloksilla.

Purepetshat kiittävät teitä myös esirukouksistanne! Voitte nähdä internetistä heidän tervehdyksen videolta osoitteesta www.bible.fi/raamattusunnuntai/rasuvideo.pbs
 

Siunausta teille jokaiselle!
Kari Ranta
 

Greetings from all over Indonesia, Australia, denque fever, typhoid, and all the other things that have happened to us in the short while that we haven’t been communicating. A lot has happened and now we are so busy in the middle of packing and doing the last minute errands before our great trip, that we can’t communicate it all…
But maybe we can do it face-to-face this summer!?

We are heading off to Finland next week, on the 23rd to be exact! We finally got our tickets and seats confirmed on the flights. After some services there and a few days in Hungary to see Rommy’s dad in between, and the Big
Summer Conference in Keuruu, Finland, we fly to Chicago on our 13th wedding anniversary the 25th of June arriving at 7:15 pm!

We are planning on a couple of weeks in Canada in mid July; don’t have the exact dates/details yet… We fly back to Indonesia on the 14th of August from Chicago.

Below is a picture of us, so you can recognize us as you see us this summer!
Many blessings, Mika & Rommy and the kids