Pohjois Amerikan Helluntaiseurakuntien Yhteinen Lähetysjulkaisu

Edelliset Lähetysviestit Lähetyskertomuksia Aasia Aktio Yhteyksiä  Linkkejä
 Maaliskuu 2009          Thaimaa, Baltian Juutalaistyö, Meksiko ja Etiopia tiedote

Väläys Bangkokin Arkeen
Ote Henry Monosen päiväkirjasta tammikuulta 2009

Tänä aamuna heräsin aamuliikenteen hälinään. Kävelin suoraan keittiöön ja valmistin itselleni ja Ruutille café latteet. Istuimme pöytään ja pohdimme vielä viime vuoden kokemuksia työstämme täällä Thaimaassa. Mielemme täytti kiitollisuus siitä, että pystyimme näkemään, kuinka Jumala oli vienyt työtä eteenpäin ja avannut kuluneen vuoden aikana monia uusia ovia.

Kahvin juotuamme istahdimme sohvalle lukemaan Raamattua (vuorossa oli Luukkaan ensimmäinen luku), ja sen jälkeen rukoilimme yhdessä. Rukouksessa pyysimme siunausta tälle viikolle ja kaikille tapaamisille sekä muistimme kaikkia tämän hetken kontakteja, joita on viime kuukausien aikana.

Rukouksen päätyttyä lähdin aamupesulle, pakkasin laukkuuni kaikki tarvittavat asiat ja lähdin kohti Skytrain-pysäkkiä. Tarkoituksenani oli mennä yliopistoalueelle, joka sijaitsee vain kahden pysäkin päässä kodistamme. Yllättäen jo seuraavalla pysäkillä koin, että minun pitäisi jäädä pois matkasta. No, näin sitten teinkin ja lähdin portaita alas kohti kävelysiltaa. Ja kuinka ollakaan, törmäsin ruotsalaispariskuntaan (johon tutustuimme viime vuonna ja jolla on myös näky Bangkokista). He olivat menossa tapaamaan yhtä kristittyä optikkoa, jolla on oma kauppa eräässä ostoskeskuksessa. Lähdin mukaan. Matkalla he kertoivat suunnitelmistaan järjestää ystävänpäivänä aviopareille suunnatun tapahtuman eräässä hotellin ravintolassa. He ovat kutsuneet tapahtumaan enimmäkseen johon on kutsuttu ei-uskovia bisnesmiehiä. Myös meidät toivotettiin tapahtumaan tervetulleiksi. Ostoskeskuksessa tapasimme optikon ja juttelimme hengellisistä asioista. Mies on evankelistan poika, mutta ei ole aktiivisesti mukana seurakuntatoiminnassa tällä hetkellä. Rohkaisimme häntä etsimään Jumalan tahtoa siinä, mitä hän voisi olla tekemässä Jumalan valtakunnan edistämiseksi.

Ostoskeskuksesta lähdettyämme tiemme erosivat toisistaan ja jatkoin matkaa kohti yliopistoa. Kuitenkin ennen kampukselle menemistä päätin jälleen kerran vaihtaa suunnitelmaa ja mennä viereiseen ostoskeskukseen, jossa hengailee monia opiskelijoita. Siellä kävin kahvilla tutussa paikassa, jossa tunnen jo monta työntekijää (ovat rukouslistallani). Rupattelin yhden myyjän kanssa, ja sitten jatkoin matkaa. Vielä ennen kampukselle menemistä päätin käydä kävelemässä Siam Square -nimisessä keskuksessa, joka on suosittu opiskelijoiden keskuudessa. Siitä sitten menin yliopiston alueelle. Kiersin kampuksen kortteleita, kävin kirjakaupassa ja sitten läksin kotiin. Tässä vaiheessa pitäisi varmaan mainita, että koko tämän ajan, kun kävelin taikka istuin, pyrin päämäärätietoisesti rukoilemaan ihmisten ja paikkojen puolesta Kristuksen voittoa. Vaikka yliopistolla en tavannutkaan ketään tänään, rukous ei ikinä mene hukkaan. On käytävä säännöllisesti rukouskävelyillä jos haluaa nähdä läpimurtoa.

Henry Mononen 


Via Baltica Esite 2009

Mielenkiintoinen kohtaaminen Vilnassa

Järjestimme kuluneena kesänä Baltian Juutalaistyöhön liittyviä seminaareja sekä Vilnassa että Tallinnassa. Vilnassa, Liettuan pääkaupungissa, pidimme ensimmäistä kertaa seminaarin paikallisille pastoreille ja seurakuntien vastuunkantajille. Kaksipäiväisen seminaarin puhujina olivat Risto Santala, Harri Kröger ja Michael Maass Floridasta sekä paikallisia puhujia Liettuasta.

Seminaari oli avaus paikallisten Israel- ja juutalaistyön tuntemuksen lisäämisessä. Tallinnassa järjestimme nelipäiväisen seminaarin erilaisine tapahtumineen. Seminaarin päätavoite oli yhteyden rakentaminen paikallisten kristittyjen ja juutalaisten välillä. Viron tilaisuudet huipentuivat Tallinnan uudessa Synagogassa juutalaisen yhteisön kassa pidettyyn, yhteiseen juhlatilaisuuteen.

Juhlatilaisuudessa olivat puhujina mm Viron Helluntaikirkon piispa Ago Lilleorg , Israel-keskuksen johtaja Peter Vosu, ja rabbi Rafael Beltsnikov ja monia muita. Näiden tapahtumien tiimoilta voisin kirjoittaa pitempäänkin, mutta tahdon, että tulisit kuulemaan lisää näistä edellä mainitsemistani asioista Baltian juutalaistyön tilaisuuksissa, joita järjestetään Satakunnan helluntaiseurakunnissa.

Vilnan seminaarin jälkeen sunnuntaina oli vähäsen vapaata aikaa kokousten jälkeen ja päätimme tutustua lähemmin Vilnan ainoaan toimivaan synagogaan Taharat Ha Kodes iin. Kävelimme pienenä ryhmänä lounaan jälkeen iltapäivällä katua, joka johti synagogaan. Etäämpänä havaitsin kaksi miestä, jotka ilmiselvästi olivat pukeutumisensa perusteella juutalaisia. Kohotin kamerani, ottaakseni heistä kuvan, ja ennenkuin ehdin edes kuvata, he heiluttivat ja huusivat: It’s OK to take picture! Just take how many you want!

Tästä alkoi tapaamisemme. He tulivat luoksemme ja kiinnostuneina halusivat tietää millä asioilla liikuimme, ilmeisesti emme näyttäneet tavanomaiselta turistiryhmältä. Ilmeni, että he molemmat olivat rabbeja, hattupäinen, muhkeapartainen mies oli paikallinen Litvak-liikken päärabbi Samuel Pfeiffer ja toinen lontoolaisrabbi Gottlieb, joka oli syntyisin Brasiliasta. He olivat menossa valmistelemaan seuraavana päivänä synagogassa alkavaa juutalaisten Savout-juhlaa. Tilanteessa syntyi hyvin mielenkiintoinen keskustelu, rabbi Bfeiffer ja Gottlieb puhuivat kumpainenkin sujuvaa englantia.

Kerroimme, että olemme rakentamassa yhteyksiä kristittyjen ja juutalaisten välille. Kun olimme hetken keskustelleet, rabbi avoimesti totesi, että tämän tapaamisen täytyy olla Jumalasta ja hän kutsui meidät tulemaan seuraavana aamuna alkavaan Shavout juhlaansa, Helluntaijuhla, viikkojuhla 3 Moos 23:15–22 ja jota juutalaiset viettävät myös Tooran antamisen juhlana. Helluntaipäivä heidän kalenterinsa mukaan oli siis tänä vuonna 9. kesäkuuta.

Shavout juhlassa

Maanantai-aamuna halusimme mennä ajoissa synagogan tilaisuuteen ja tietenkin matkalla GPS laite meni täysin pimeäksi, ja mukanamme olleiden Vilnan karttojen avulla ja paljon Herran armoa avuksi käyttäen löysimme synagogaan ja ehdimme ajoissa aamun tilaisuuteen. Halusimme istuutua takaosassa oleville paikoille, koska emme oikein olleet selvillä kokouskäytännöstä. Kuitenkin rabbi Pfeiffer kutsui meidät pastori Maassin kanssa istuutumaan etummaiseen penkkiin, joka oli suuri kunnia meille kristittyjen edustajille. Rabbi julisti aluksi sanomaansa jiddisin kielellä, joka oli vaikeata ymmärtää. Ymmärsin kuitenkin sen verran, että hän sanoi mm kuulijoilleen, etteivät sulkisi sydäntään näiltä vierailta, vaan ottaisivat meidät ystävinä vastaan. Lopuksi hän puhui myöskin lyhyesti muutaman sanan meille vierailijoille englanniksi. Oli mielenkiintoista havaita, kuinka heidän Jumalanpalveluksensa eteni noudattaen omia vanhoja traditioitaan julistuksineen, tooran lukemisineen ja rukouksineen. Rabbi rukoili jokaisen paikalla olleen juutalaisen suvun päämiehen ja hänen perhekuntansa puolesta.

Synagogan kunnostus?

Tilaisuuden jälkeen saimme vielä keskustella rabbin kanssa ja hän halusi esitellä meille lähistöllä sijaitsevan toisen vanhemman synagogan, joka äskettäin oli palautettu juutalaisyhdistyksen omistukseen. Ryhdissään oleva rakennus oli aika pahoin vaurioitunut sodan aikana, mutta kuitenkin se oli ollut vielä kunnostuskelpoinen, koska sitä oli käytetty toisarvoisissa käyttötarkoituksissa. Nyt synagoga oli palautettu pitkien oikeusprosessien jälkeen juutalaisten haltuun, lähes käyttökelvottomassa kunnossa. Uskon, että rakennusta voitaisiin vielä korjata ja jonakin päivänä käyttää juutalaisia palvelemassa. Ymmärsin, että tämä saattaisi olla konkreettinen kädenojennus Vilnan juutalaisille – Suomen kristityt yhdessä liettualaisten uskonveljien kanssa kunnostamassa vanhaa synagogaa, jonka vihollisen joukot ovat tuhonneet. Tämä olisi varmasti sellainen rakkaudenosoitus kristittyjen taholta, joka avaisi sydämen ovia evankeliumille koko Liettuan juutalaisyhteisössä. Miksei laajemmissakin piireissä. Muistamme raamatusta miten Jeesuksen aikaiset juutalaiset olivat huomioineet synagogan rakentajan Luuk 7:5. Tiedän toki, ammattirakentajana, tämän tapaisen hankkeen vaativan paljon varoja ja ponnistuksia, mutta mikäli hanke on Jumalasta, se onnistuu! Ainakin vuotavan, vanhan konesaumatun peltikaton korjaus olisi ensihätään tarpeen ja näin voitaisiin suuremmilta vahingoilta välttyä. Tässä vaiheessa pyydän sinua rukoilemaan asian puolesta, että Herra puhuisi selkeästi miten edetä asian kanssa!

Antisemitismin nousu

Tapasin vielä samalla matkalla Vilnassa Liettuan juutalaisyhdistyksen johtajan Simon Gurevichiusin ja hän mainitsi, että palautettua vanhaa synagogaa voitaisiin käyttää monellakin eri käytännön tavalla, kuten esimerkiksi lasten ja nuorten koulutustiloina. Hänellä oli suuri huolenaihe antisemitismin noususta Liettuassa. Mainiten esimerkiksi juuri Liettuan 20 vuotis itsenäisyyspäivän yhteydessä olleesta kahden sadan uusnatsin marssista. Asiaa pidettiin aivan luonnollisena tapahtumana juhlallisuuksien yhteydessä. Lisäksi on olemassa monia muita antisemiittisiä ilmiöitä, jotka tulevat jokapäiväisessä juutalaisen elämässä vastaan Vilnassa. Ymmärrämme tehtävämme Baltian juutalaistyössä olevan ajankohtainen, paikallisten seurakuntien ja yksilöuskovien opetus raamatulliselle linjalle suhteessamme juutalaisiin sekä suhteessamme Israeliin. Samalla voimme välittää heille siunauksen, joka tulee Jumalan omaisuuskansan, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen vähimpien veljien ja sisarten siunaamisesta. Ja ennen kaikkea evankeliumin julistaminen ... juutalaisille ensiksi ja sitten myös kreikkalaisille Room 1:16 .

Rukoillaan, että evankeliumi voisi edetä eri seurakuntien välityksellä sekä pienen messiaanisen erityisryhmän välityksellä juutalaisten keskuudessa Vilnassa ja koko Liettuassa.

Toivo Mäki
Baltian juutalaistyön kenttävastaava


Rauhan tervehdys Talvipäiville! 

Lähtömme takaisin Meksikoon perheenä lähestyy kovaa kyytiä. Viikon päästä olemme lentämässä sinnepäin.   

Taivaan Isä on miltei joka päivä antanut vahvistusta tästä suunnasta, ja siitä että Hän on kanssamme!  Uskomme varmasti loppujenkin asioiden järjestyvän Hänen aikataulussa. Mm. meillä on vielä vajetta kuukausikannatuksessamme, joka tulisi täyttyä ainakin osittain ennen lähtöämme.

Halutessa voi osallistua Raamatunkäännöstyöhön jota teemme purepecha-intiaanien parissa Meksikossa USA:ssa Wycliffe Bible Translators:in kautta, https://www.wycliffe.org/Donate/MissionaryMinistries.aspx käyttämällä meidän nimeä tai tilinumeroa 302865. Eniten tässä vaiheessa tarvitsemme kuukautista tukea, oli se suurta tai pientä, ja myös kertalahjoituksia kertaluontoisiin menoihin. Kiitos kun otatte tämän asian harkintaanne!

Siunausta teille jokaiselle sinne!

Kari

kari.ranta@sil.org
gsm +358504079540


Etiopian lähetysyön tiedote


Hyvät Etiopiassa toimivat järjestöt ja muut Etiopiasta kiinnostuneet,

Etiopian uusi kansalaisjärjestölaki on astunut voimaan 6.1.2009.

Viime viikolla 28.1. Lähestysseran tiloissa pidetyssä tilaisuudessa

Luterilaisen maailmanliiton Etiopian maaohjelman eläkkeelle siirtyvä

johtaja John Halvorson kertoi uuden lain taustoista sekä mahdollisista

vaikutuksista. Tiivistettynä laki rajoittaa ulkomaisten ja ulkomaista

rahoitusta saavien (yli 10% tuloistaan) etiopialaisten

kansalaisjärjestöjen toimintaa mm. kieltämällä niiltä ihmisoikeuksiin,

tasa-arvoon, kriisin hallintaan sekä vammaisten ja lasten oikeuksiin

liittyviä toimintoja. Laista ei ole vielä saatavilla virallista

englanninkielistä dokumenttia eikä lain toimeenpanosta ole annettu

ohjeita. Asia on joka tapauksessa järjestöjen kannalta huolestuttava. On

esiintynyt spekulaatioita siitä, koskeeko laki kirjaimellisesti kaikki

järjestöjä ja toisaalta voiko esim. gender-työtä jatkaa toisella

nimellä. Ennen kuin nämä kysymykset selviävät, on Halvorsonin neuvon

mukaan odotettava jatko-ohjeita lain toimeenpanosta.

Muistattehan Etiopian tilannetta rukouksin ja myös Airi Tuomen toimintaa


Teltantekijäkurssi Victoriassa
25-28 Kesäkuu, 2009

Lisää tietoa painamalla tästä. Tervetuloa!
 

This course has been attended by and is approved by Eric Inkiläinen



LähetystyönViesti ilmestyy myös Todistaja lehden sivuilla.

Todistaja lehden osoite:

1920 Argyle Drive,
Vancouver, BC V5P 2A8 
puh. 604-321-0555
www.todistaja.com

Todistaja ilmestyy 10 kertaa vuodessa

 
  Tilaa LähetystyönViestin email ilmoitus! Kun sivut on päivitetty, saat siitä heti tiedon.


  Nimi: 

  Sähköpostiosoite:         Poista minut (unsubscribe)

 
                                     Webbisivu päivitetään kuukauden ensimmäisenä päivänä

 Huom! Palvelun tarjoaja ei ole vastuussa artikkeleiden kirjoitusvirheistä.
 Disclaimer: Webservant does not proofread articles before posting

 

Hit Counter