|
TALVIPÄIVAT - 2007
"Istun talvipäivillä Floridan Lake Worthissa"
17.2.2007.
Aloitamme lähetyskokouksen laulamalla hengellisestä laulukirjasta laulun
212. Mikä
voisikaan olla parempi aloituslaulu lähetyskokoukselle? ”Vie sanoma yli
merten ja
maan, ken on mi sydämet puhdistaa voi”? Laulu tuntuikin jatkuvan koko kahden
tunnin kokouksen ajan, sillä matkustimme yli merten ja maiden luoden
katsauksia
Korean niemimaalle, Venäjän aroille, ja sademetsän syvyyksiin. Joka paikasta
saimme kuulla tämän sydämien puhdistajan työstä, joka Hänelle antautuneiden
käsien ja jalkojen kautta tuli todeksi Vapahtajaa vailla olevien ihmisten
keskellä.
Kuunnellessani todistuksia ja esityksiä lähetyskentiltä, ei voinut jäädä
epäselväksi
konkreettisen auttamisen, ja välittämisen merkitys lähetystyössä. Oli kuin
olisi
kuunnellut raporttia Jeesuksen työstä. Hänhän lähestyi ihmisiä aina
fyysisten
tarpeiden kautta, johtaen heidät tuntemaan elävän Jumalan.

Tilaisuuden tervetulosanat lausui Erkki Inkiläinen South
Porcupinestä, tuoden sieltä
myös terveiset pieneltä uskovien joukolta. Erkki toi terveiset myös Kuuban
uskovilta,
sekä heidän kiitoksensa rukouksista. Terveiset saattavat aina tuntua vain
sellaisilta
kevyiltä alkusanoilta, mutta niillä on suurempikin merkitys. Useiden
Paavalin
kirjeiden lopussa läheteään terveisiä uskoville kertoen lyhyesti myös
kuulumisia.
Terveiset olivat kuin rohkaisun sanoja. Uskovat muualla tahtoivat viestittaa
meille,
että he voivat hyvin ja meidän yhteinen asiamme menestyy, niin kuin Herramme
on
luvannut. Ihan kuin he olisivat halunneet kannustaa meitä ja pyytää meitä
olemaan
rohkealla mielellä, ja jatkamaan työtä jota teemme. Näin oli myös tässä
lähetyskokouksessa rohkaisevaa kuulla terveisiä eri puolilta maailmaa.

Lähetysmobilisoija Ari Rocklin tuli kertomaan meille maailman
pahimmasta
miehestä, joka elää eräällä niemimaalla. Tämä mies ei siedä Jeesuksen
lähettämiä
työntekijöitä maassaan, ja hänelle he ovatkin vapaata riistaa.
Tässä niemimaassa uskovaiset elävät suurten ahdistusten ja vainojen
keskellä.
Kertomukset joita voisimme kuulla sen maan uskovilta olisivat meille
länsimaalaiselle liian järkyttäviä. Jeesuksen lupaus lähetyskäskyssä olla
uskovien
kanssa maailman loppuun asti edellä mainittujen uskovien keskellä
rohkaisevan
todellisesti. Kaikkien sen vainojen ja ahdistusten keskellä he elävät siellä
ihmeessä.
Kuulimme tuulivoimala projektista, jonka Jumala on laittanut alulle yhden
uskovaisen
teltantekijä pukkifarmarin kautta.
Toinen rohkaiseva kertomus tuli myös maasta jossa uskovaiset kokevat
vainoja.
Kertomus oli uskovaisesta teltantekijä nuorukaisesta, joka kiinni jäätyään
oli valmis
sanomaan: ”en ole kristitty”. Hän oli valmis pettämään Jeesuksen tiukassa
paikassa.
Suunnitelma oli pyytää Jeesukselta myöhemmin anteeksi. Hänen tulkkinsa
kuitenkin
kerkesi paljastaa hänet kristityksi, mutta tämän miehen kohtalona ei
ollutkaan
vankila, vaan jotain aivan muuta. Hänelle sanottiin että tarvitaan
kristittyä
kouluttamaan poliiseille kristinuskon perusteita, sekä englannin kieltä.
Kiinniottajien
tarkoituksensa oli tietenkin vain palvella kristittyjä turisteja, mutta he
eivät
aavistaneetkaan mikä vaara kätkeytyy siihen kun ihmiselle kerrotaan
evankeliumi.
Eipä mennytkään kauaa aikaa kun työ laajeni niin, että nyt tässä maassa on
yli 70
kristittyä opettajaa kertomassa kirstinuskon perusteista. Opetukseen on
otettu
mukaan myös kaikki hallituksen alaisuudessa toimivat henkilöt. Tässä
vaiheessa
minulle todellakin alkoi valjeta lähetystyön laajuus ja Jeesuksen sanat
lähetyskäskyssä Hänelle annetusta kaikesta vallasta taivaassa ja maassa.
Opetuslapsilta kysyttiin: ”Millä voimalla tai kenen nimeen te tämän teitte?”
Vastaus oli yksinkertainen: ”Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimen
kautta”...
Sari Arponen vei meidät Brasilian sademetsien keskelle. Sarin työ
Brasiliassa alkoi
Jumalan puhuttua hänelle ”kätketyistä aarteista”. Nämä aarteet ovat ihmiset
amatzonin kätköissä. Sarin tutustuttua alueeseen, hän tuli huomaamaan miten
metsien keskelle kätkeytyy kokonaisia kyliä, jotka ovat piilossa. Näistä
ihmisistä
Jumala puhui Sarille ja antoi hänelle ohjeita työn aloittamiselle. Sari
alkoi tavata eri
ihmisiä ja syntyi kontakteja, joilta hän sai lisää tietoa alueesta.
Brasilian työn
tavoitteena on opettaa Raamatullisia periaatteita, eri organisaatiossa ja
kouluissa.
Ihmisille tuodaan Raamatun sana ja opetukset heidän arkipäivänsä elämän
keskelle.
Koulutuksen päätarkoitus on tietenkin, että ihmiset löytävät Jeesuksen
pelastajanaan. Heistä myös halutaan kouluttaa opetuslapsia jatkamaan työtä
eteenpäin. Työ on levinnyt niin että ison tehtaan johtaja on pyytänyt
kouluttamaan
työntekijänsä. Myöskin erään kaupungin poliisipäällikkö Brasiliassa on
pyytänyt
ottamaan kaikki poliisinsa tähän koulutusohjelmaan. Työ siis vain leviää ja
Raamatun
sanaa on päästy opettamaan laajasti.Brasilian työhön kuuluu myös
terveydenhoitoa.
Kylästä kylään kulkee lääkärien ryhmä. He pystyttävät kyläpäällikköjen
luvalla
kylään mennessään sinne klinikan, jossa tarkastetaan ja hoidetaan
kyläläiset. Näin
evankeliumi etenee Brasilian sademetsien kätköissäkin.

Tähän väliin otettiin laulu nimeltä ”päänne nostakaa”. Päänne nostakaa oli
koko
talvipäivien teema. Kun kuuntelin lähetyskokouksen puhujia, niin uskon, että
ne
olivat hyvin voimakkaita todistuksia Jumalan työstä. Ne todistukset varmasti
nostivat kuulijoiden päät kiittämään Herraa Hänen teoistaan. Meistä jokainen
on
kokenut vaiheita, jolloin pää ei ole kovin ylhäällä, ja tuntuu ettei
evankeliumikaan
enää leviä tässä nykyisessä hullussa maailmassa. Nyt kuitenkin taas saimme
kuulla
miten Jumala toimii ympäri maailmaa, ja se varmasti antoi uutta rohkeutta
meille
jokaiselle.

Sitten oli vuorossa evankelista Liisa Liedes, joka kertoi
kokemuksiaan
sisälähetyksestä. Mieleeni jäi erityisesti hänen osoituksensa yksilöihmistä
kohtaan.
Hänen toimintatapansa oli, ”yksinkertaisesti pätkä kerrallaan”.
Uskovien joukko,ari jossa Liisa toimii on pieni, mutta asia jonka puolesta
he toimivat
on suuri. Se on pelastus jokaiselle ihmiselle. Liisa kertoi kuinka he käyvät
tapaamassa ihmisiä heidän kotonaan. Näissä tapaamisissa Liisa on saanut
ohjata
ihmisiä ratkaisun paikalle, kun Jumala on antanut hänelle viisautta toimia
juuri
oikeaan aikaan. Hän käy myös vanhainkodeissa ja sairaaloissa. Olipa työ
kuinka
suurta tai pientä niin siltikin on kyse yksilöihmisistä. Otetaanpa me kaikki
tästä
neuvosta vaari, ja edetään pätkä kerrallaan evankeliumin työssäkin.
Esa Autero johdatti meidät Intian, Bolivian, ja USA:n läpi kertoen
lähetystyöstä
näissä maissa. Mieleeni jäi erityisesti kertomus Boliviasta.
Tiedämme kaikki miten monissa köyhissä maissa kaatopaikoilla on paljon
ihmisiä
etsimässä ruokaa sekä jotain mitä voisivat käyttää hyväkseen. Esa kertoi
eräästä
Boliviassa sijaitsevasta kaatopaikasta, jossa ruotsalainen veli Eric aloitti
kaatopaikkatyön. Tällä kaatopaikalla alettiin jakamaan ruokaa nälkäisille
lapsille, ja
antamaan heille koulutusta. Tämä johti siihen että ihmisten sydämet alkoivat
avautua evankeliumille. Taas siis Jeesuksen jalanjäljissä, kuten
Brasiliassakin. Esa
painotti materiaalisen avun ja auttamisen tärkeyttä, koska siten meidän
rakkautemme näkyy tekoina.
Intian Delhistä kuulimme, miten siellä kyllä on uskonnollisuutta, ja kuinka
kovasti
ihmiset kyllä etsivät Jumalaa. Näiltä ihmisiltä puuttuu kaikesta
uskonnollisuudesta
huolimatta pelastus, ja se kiteytyy Jeesukseen. Näemme siis miten erinlainen
työkenttä Intia on. Sitten menimme vieläkin erinlaisempaan työkenttään, ja
tulimmekin itseasiassa aika lähelle meitä.
Kyseessä oli vankilatyö USA:ssa. Nämä kolme erilaista lähetyskenttää osoitti
kuinka
erinlaisia keinoja on käytettävä, kun kohderyhmä muuttuu. Vaikka evankeliumi
on
kaikille sama, niin siltikin meidän on se vietävä jokaiselle ihmisille
kohdaten heidät
heidän omassa elinympäristössään, heidän omassa elämäntilanteessa. Tämä tuo
meidät takaisin Liisan hyvään neuvoon edetä pätkä kerrallaan.
Mitä olisikaan lähetyskokous ilman juutalaistyön esittelyä. Tästä työstä
meille tuli
puhumaan Toivo Mäki. Hän kertoi meille Vilnan ja Balttian työstä.
Tämä työ on vielä
nuorta. se on aloitettu noin vuosi sitten.
Tarkoituksena on kohdata juutalaisia, ja viedä heille evankeliumi.
Paikallisten uskovien on vaikea lähestyä juutalaisia, koska Liettuassa
sijaitsee monia
juutalaisten massamurhapaikkoja. Tämä tuo tietenkin suuria vaikeuksia
lähestyä
heitä. Liettuan helluntaiunioini kuitenkin vahvasti tukee tätä
juutalaistyötä Toivo
kertoi kuinka juutalaisia tulee uskoon tänäkin päivänä. Hän kertoi myöskin
juutalaistyön tärkeydestä.

Lopuksi matkustimme Venäjälle Hannu Haukan johdolla, katsomaan siellä
tehtävästä
evankelioimistyöstä. Tästä työstä olemme saaneet jo kauan aikaa kuulla ja se
onki
ollut hyvää kuultavaa. Itäraportti kertoo meille jatkuvasti IRR-työn
hedelmistä.
Hannu puhui aivan aluksi Jumalan meille antamista leivisköistä, ja rohkaisi
ottamaan
ne käyttöön niin että Jumala suunnitelma toteutuisi meidän elämässämme,
kuten se
on toteutunut Venäjälle Hänelle antautuneiden uskovien kautta. Venäjällä o
kuitenki
edessä vaikeita aikoja seurakunnissa, sillä Venäjän parlamentin pöydällä on
allekirjoitusta odottamassa laki, joka estää tulevaisuudessa julkisesti
puhumasta
Jeesuksesta. Jo nykyisi seurakuntien toimintaa valvotaan viranomaisten
rautaisella
otteella. Nyt kuitenkin evankeliumi etenee vauhdilla Venäjällä.
Kun kuuntelin Hannun kertomusta Venäjän työstä, niin väkisinkin tuli
mieleeni että
aivan kuin nyt olisi evankeliumilla kiire Venäjällä. Nyt täytyy nopeasti
kohdata
mahdollisimman paljon ihmisiä, ja viedä heidät ratkaisun paikalle, sillä
tulevaisuudessa se voi olla hyvin vaikeaa. Koko IRR-työn tavoitteena on
tehdä
sellaista yhteistyötä seurakuntien kanssa, mikä seurakunnalle yksinään olisi
monikerroin hitaanpaa. Taas jälleen kerran palasimme yksilöihmiseen ja
yksilöuskovaan. Vaikka Venäjän työ tuntuukin olevan suurissa mitoissa ja
evankelioidaan valtavia määriä ihmisiä kerrallaan, niin siltikin kyse on
yksilöistä.
Hannu painotti sitä mitä minun sisimmässäni tapahtuu, ja kuinka minä vastaan
siihen
mitä Hän haluaa minun tekevän ja millä paikalla Hän haluaa minun olevan.
Sillä
suurenkin työ takana on yksilöuskovia, jotka tekevät konkreettisia
ratkaisuja
elämässään, sekä konkreettisia tekoja.
Mitä voisinkaan yhteenvetona sanoa, muuta kuin että tehtävämme saarnata
evankeliumia kaikelle kansalle ei ole muuttunut. Myöskään Jeesuksen näyttämä
esimerkki siitä kuinka se tehdään ei ole vanhentunut, vaikka välineet
ovatkin
muuttuneet. Ruumiin ravinto toisessa kädessä ja toisessa elämänleipä.
"Mukana ollut"
PHUKET, THAIMAA.
"Turistit ovat herkällä mielellä kaukana kotoa"
Kolme viikkoa Thaimaan Phuketissa osoitti sen, että suomalainen turisti
haluaa
kokea lomamatkallaan myös jotain hengellistä. Kun kadulla kuulee suomen
kieltä ja
ryhtyy ihan tuntemattomien kanssa puheisiin, kohta voi keskustelun johtaa
lomatunnelmista hengelliseen kokoukseen, joka pidetään läheisessä
hotellissa. Pieni
kutsulappu siirtyy kädestä käteen vielä varmistukseksi. Monet ovat ihan
innoissaan,
että täällä on sellaistakin tarjolla.
Juhani ja Irma Waarna perustivat Phuketin Kotikirkon viime syksynä.
He levittivät
satoja mainoksia hotelleihin ja katujen varsille. Alusta lähtien he antoivat
tiedoksi
myös puhelinnumeronsa. Siitä lähti liikkeelle jatkuva auttamistyö ja samalla
evankelioiminen.
Tuhansien suomalaisturistien keskuudessa tapahtuu usein sairastumisia ja
joudutaan sairaalaan, jopa kuolema on kohdannut. Silloin pirahtaa Juhanin
kännykkä, nyt tarvitaan tulkkia sairaalassa tai hengellistä apua. Niinpä
Phuketin
upea sairaala on tullut Waarnoille hyvin tutuksi. Irma erikoisesti on
taitava tulkki
englannista suomeen, ja häntä on helppo lähestyä muutenkin. Näissä
tilanteissa
syntyy usein sellainen ystävyys, joka saattaa jatkua pitkälle
tulevaisuuteen. Juhani
rukoilee potilaan puolesta ja ohjailee kaiken sopivasti henkilökohtaiseen
Jumalan
kohtaamiseen. Usein hän saa johtaa lähimmäisensä ihan sielun pelastukseen
asti.
Tieto uudesta Jumalan lapsesta lähtee myös sen paikkakunnan seurakuntaan,
mistä
turisti on kotoisin.
Lauantai-iltana on sitten klo 18 Phuket Orchid Resort hotellissa
'vapaamuotoinen
yhteiskristillinen' kokous, jossa paikkakunnalla asuva Seidlerin perheväki
ja muut
mahdolliset auttajat laulavat ja soittavat, Irma usein johtaa tilaisuutta ja
Juhani
puhuu. Lopussa on kahvitarjoilu kaikille ja vapaata seurustelua. Silloin
monet saavat
myös henkilökohtaista rukousapua kirkkosalin puolella. Ja mukana olleena on
ilo
kertoa, että suomalaisetkin osaavat olla hyvin avoimia. He nostavat helposti
kätensä
pyytäen esirukousta asioissaan.
Useita kymmeniä suomalaisia tulee näihin kokouksiin mukaan. Ja usein kuulee
kommentteja, että mitään tällaista ei ole muualla koettukaan. Ja jos lomaa
on jälellä,
tullaan taas uudelleen. Yksinkertainen ristin evankeliumi on väkevä kokemus
nykyajan ihmiselle. On suurenmoista, että lomareissulla voi kohdata
Jeesuksen.
Leevi ja Liisa Myyrä
Vancouver, BC, Canada
Juhani ja Irma Waarna
9/91 Moo.5 Chaofathani village
Chaofa Road
Tambon Chalong
Muang
Phuket 83000
Thailand
www.kotikirkkophuket.com
TAIWAN
"Väliaikatietoa Taiwanin matkalta"
29-01-2007
Lupasin tänne Taiwaniin lähtiessämme lähetellä väliaikaistietoja, mutta en
silloin
arvannut, että joutuisimme tällaista ”karuselliä” pyörimään.
Tultuamme meille tarjottiin auto käyttöömme, mutta onneksi emme ottaneet
sitä,
sillä ajattelimme, että meidän ei tarvitse aina lähteä kun kutsutaan.
Kuitenkin kun on tullut vierailukutsu niin on tullut hakijakin. Aivan
muutaman päivän
olemme olleet täällä asunossamme Tung-Shih’n kirkolla pastori Lin-Afan ja
hänen
puolisonsa suojissa.
Saara on joutunut koville, kun aika käy lyhyeksi kaikkien asioiden
hoitamiseen, joita
on tuotu hänen selvitettäväkseen. On henkilökohtaista keskustelua ja
opetusta
seurakunnissa, sekä tavallisia ”kohteliaisuusvierailuja”. Kieltä
taitamattomana olen
useinmiten ollut vain seuralaisena, mutta ihmeteltävän usein olemme
tavanneet
englantia-jos ei aivan puhuvia niin kuitenkin ymmärtäväisiä. Viime
sunnuntaina
tapasimme erään liikemiehen, joka kuuluu seurakuntaan jossa vierailimme
pääkaupunki Taipeista tullessamme. Hän on asunut Vancouverissa. Väliaikoina
olen
yrittänyt panna muistiin asioita, joista on aikomus kirjoitella
Todistaja—lehteen.
Meillä on aikaa enää vajaat kaksi viikkoa kun palaamme Thunder Bay’iin jonne
saavumme helmikuun 12 päivä, jHs. Jouduimme täällä hakemaan viisumeihin
lisäaikaa. Jouduimme käymään tämän takia kaksi kertaa alueen pääkaupungissa,
kun ensi kerralla olimme liian aikaisin hakemassa. Määräykset ovat
muuttuneet
edellisten matkojen jälkeen. Olemme kiitollisia, kun olemme saaneet molemmat
olla
terveinä vaikka väsymys tahtoo tulla pikemmin kuin nuorempana. Tosin
joitakin
pikkujuttuja on ollut, mutta ei juuri haitaksi.
Kiitämme etukäteen rukolijoita jotka muistavat meitä jatkuvasti, varsinkin
voimia
tuleville päiville. Pyydämme myös muistamaan näitä kiinalaisia ystäviämme
joilla on
samoja koettelemuksia kuin meillä itsekullakin. Olemme kokeneet Jumalan
johdatuksen koko matkamme alusta alkaen, ja uskossa käymme eteenpäin
Tätä lukiessasi olemme jo kotona Thunder Bay’ssä kiitollisina.
Saara ja Elias Rossi
Thunder Bay
MEKSIKO - RANTA UUTISET
08-02-2007
Hei rakkaat esirukoilijat!
Olen juuri lähdössä Meksikoon parin viikon työmatkalle. Täällä Keuruulla on
ollut nyt
muutamana yönä alle 35 astetta pakkasta, ja perheessämme on useammalla ollut
flunssaa -- rukoilkaa siis Marikalle voimia ja kestävyyttä kun hän on yksin
kotona
viiden lapsemme kanssa ilman perhettä lähellä
Rukoilkaa myös Purepetsha-raamatun käännöstarkastuksen puolesta jota olen
menossa tekemään. Yhdistyneiden Raamattuseurojen (UBS) konsulttimme, Bob
Bascom, on ensi viikolla tulossa myös sinne. Tarkoituksena on saada Luukkaan
evankeliumi mahdollisimman paljon tarkastettua niin että Jeesus-filmiä
voidaan
alkaa työstämään. Campus Crusade for Christ on valinnut purepetshan yhdeksi
kielistä joille he sponsoroivat "lip-sync"
version elokuvasta, siis dubatun version jossa näyttelijöiden suut näyttävät
liikkuvan
samaan tahtiin kuullun puheen kanssa. Rukoilkaa lähikuukausina sen työlään
prosessin puolesta jolla Luukkaan evankeliumi saadaan sekä kansan
kuultavaksi,
että nähtäväksi!
Kiitosaiheena monet purepetshat kuuntelevat ahkerasti marraskuussa käyttöön
vihittyä Markuksen evankeliumia. Se julkaistiin kirjasena ja
tupla-cd-levyinä, ja cd:t
saavat kuulemma paljon enemmän käyttöä kuin kirjanen. Toivomme lukutaidon
lisääntyvän sen kautta heidän vertaillessaan tekstiä kuulemaansa, mutta
näinkin
hyvä!
Siunausta,
Kari Ranta
Mexico
kari.ranta@sil.org
ULKOLÄHETYSKASSAN TIEDOTE -
USA
Rakkaat Lähetystyön Ystävät!
16-02-2007
Tervehdys täältä Floridasta ja Kotikirkolta teille kaikille ympäri maailmaa,
jotka
Lähetysviestiä luette.
Meillä alkoi eilen Talvipäivät ja tänne on kokoontunut ihana uskovien joukko
virkistymään ja rakentumaan yhteisestä uskosta. On hienoa kokea kuuluvansa
tähän
yhteyteen.
Eilen oli myös asiakokous lähetyksen merkeissä. Siinä saimme tietoa
lähetyskentiltä. Totesimme, että Herran työtä tehdään ahkerasti ja
työ-muodot ovat
moninaiset. Siitä suuret kiitokset teille, jotka olette kannattaneet
lähetystyötä
rukouksin ja varoin.
Lähetyskassanhoitajina haluammekin kaihoisasti tiedottaa teille , että
jätämme
kassanhoidon.Uudeksi kassanhoitajaksi valittiin yksimielisesti Ulla Saari
Lake
Worthista, ja hän kuuluu Kotikirkkoon. Uudet yhteystiedot tulevat olemaan
Lähetysviestissä ja Todistajalehdessä.
Toivotamme Ullalle Siunausta ja voimia tähän mielenkiintoiseen työhön.
Lopuksi vielä meidän puolesta teille kaikille rakkaat terveiset ja kiitokset
kuluneista
vuosista hyvän yhteistyön merkeissä.
Lähetysterveisin
Timo ja Eeva Nirkkonen
Ulkolähetyskassa, USA
Ulla Saari
LÄHETYSMOBILISOIJAN
RAPORTTI

Floridan talvipäivillä monet saivat oppia uuden termin: Lähetysmobilisoija
(Missions mobilizer).
Mitä se oikein tarkoittaa?
Jos sinulla on lähetystyö mielessäsi ja haluat tietoa mahdollisuuksista,
lyhyt aika
aktiossa, perinteisissä lähetystyökohteissa tai teltantekijänä, niin voit
ottaa
yhteyttä. Palvelen mielelläni kaikkia lähetystyöstä kiinnostuneita jotka
etsivät
palvelumuotoa sekä kohdetta.
Suosittelen Perspectives kurssia
www.perspectives.org joita löytyy monissa Pohjois
Amerikan kaupungeissa sekä GLOBAL Opportunities intensiivi kurssia
www.globalopps.org Tämä kurssi ei
ole vaan teltantekijöitä varten, vaan kaikille
jotka ovat kiinnostuneita saavuttamattomien kansojen keskuudessa tehtävään
lähetystyöhon ja mahdollisuuksiin.
Ota yhetyttä!
Ari Rocklin
Lähetysmobilisoija
GLOBAL Opportunities
|