Ystävänpäivänä, 14.02.2010

Hyvää Ystävänpäivää, hyvät ystävät!

En voi kuvitella elämää ilman ystäviä, tukijoita, rohkaisijoita, muistajia. Te olette taivaan lahjoja, joista kaikista olen kiitollinen. Täällä kentällä sitä osaa oikein arvostaa. – Tänään sain kuulla, että eräs ystävä jaksanut muistaa minua isän edessä melkein 40 vuotta. Se on valtava saavutus, josta isä antaa aikanaan palkan!

Joulu siellä kotimaassa oli virkistävä, vaikkakin kiireinen. Ilo oli tavata monia ystäviä ja rohkaistua heidän näkemisestään. Mukava oli antaa pakkasen puraista poskipäästä!

Palattuani tänne työt alkoivat heti, sillä meillä oli Aids seminaari tammikuun puolessa välissä. Minua jännitti kovasti, kuinka osanottajat suhtautuvat aiheeseen. Monen olin kuullut sanovan, ettei meillä täällä ole sellaista ongelmaa ollenkaan. Kuitenkin koin, että seminaarin osanottajat olivat avoimia keskustelemaan asiasta. Paljon heillä oli ennakkoluuoja ja väärää tietoa Aidsin tartuntateistä. Seminaarin kohokohta oli Aids keskuksesta tulleet vieraat. Virkailija kertoi keskuksen toiminnasta sekä tilastotietoa Aids tilanteesta. Hänen mukanaan oli 38- vuotias mies, joka kertoi olevansa HIV-positiivinen. Hän on ollut viruksen kantaja 11 vuotta, mutta on pystynyt jatkamaan raskasta rakennustyötä. Viime aikoina hän ei ole potenut edes flunssaa. Perheen puolelta hän joutunut kärsimään paljon, vaikka asiaa ei ole kerrottu koko suvulle vaan vanhemmille. Hänelle on asetettu monenlaisia rajoituksia, hän ei esim. saa enää leikkiä suvun lasten kanssa.  Lopuksi saimme muistaa häntä isän edessä. – Käydessämme naapurikaupungissa kuulin paikallisella klubilla, että sinne on kutsuttu vieraita Aids keskuksesta. Tuon klubin työntekijä oli mukana seminaarissa ja sai sieltä kipinän asiaan.

Tammikuun lopussa meillä oli lasten leiri, joka järjestettiin Kuolleen meren eteläpuolella. Alue on köyhää ja niin kuumaa, ettei siellä voi järjestää leiriä kesällä. Kovin oli vuoriset ja kiviset maisemat vastassa. Alueella on kastelujärjestelmät, joiden avulla kasvatetaan vihanneksia. Parasta aikaa oli tomaattien sadonkorjuu. Niinpä saimme vihanneksia ilmaiseksi, kun menimme niitä ostamaan. Meitä oli vastassa 90 lasta, poikia oli 30 ja loput tyttöjä. He olivat täynnä elämää niin, että saimme käyttää mielikuvitustamme pitääksemme heidät aisoissa. Opetustuokioissa he olivat innostuneita oppimaan uutta. Heille opetettiin hampaiden harjaamisesta ja muustakin hygieniasta. Lahjana jokainen sai hammasharjan ja -tahnaa. Ryhmänjohtajat kertoivat lasten olleen puhtaammissa vaatteissa jo toisena leiripäivänä. Ensiapua, liikenneturvallisuutta ja sikainfluenssan ehkäisyä opetettiin. Askartelutunneilla he maalasivat itselleen kangastusseilla t-paidat. Sukasta ja riisistä syntyi pallo. Leirin päätöstilaisuutta varten lapset piirsivät lippuja, jotka pujotettiin naruun ja viritettiin koulun ikkunoihin koristeeksi. Saimme äitejä ilahduttavan paljon päätöstilaisuuteen. Koulutoimiston virkailijoita oli myös paikalla. Lapset olivat keksineet pieniä näytelmiä, joissa he esittivät tarinoita anteeksiantamuksesta. Jotkut ryhmät esittivät kuorolaulua. Vieraamme olivat tyytyväisiä näkemäänsä.

Nyt on vuosiraporttien kirjoittamisen aika. Koko kevään jatkuvat koulutusohjelmat, joihin tarvitsemme voimia ja viisautta.

Kiitos, kun olette mukana taustajoukoissa!

Sirpa 

Rakkaat ystävät ja esirukoilijat!

Ihmettelette varmaan, miksei Mirjalta ja Manulta tullut edes joulukorttia ?

Monet tiedättekin, että meille tuli muutoksia matkaan elämässämme ja ymmärrätte, että joulukortit olivat viimeisinä "listallamme" kun suunnitelmiin tuli mullistavia muutoksia.

Kiitos kuitenkin, että ymmärrätte ja niin monet teistä olette ihanasti meitä muistaneet... rukoukset nousevat Taivaaseen ja ovat meitä nostaneet, kantaneet ja auttaneet vuoden vaihteen yli ja uskomme, että kantavat tänä alkaneena vuonna edelleenkin.

Loppuvuodesta olimme varautuneet moniin joulujuhliin ja -kokouksiin ja kalenteri täyttyi. Yhtäkkiä sitten tuli tieto Suomesta, että ainoa vielä täällä maan päällä oleva veljeni Samuli (Kallinen.. ettei kukaan sekoita Emmanuelin veljeen Samueliin) oli huonossa kunnossa ja keuhkokuumeessa Ähtärin sairaalassa. Samuli oli kohta 10 vuotta ollut pitkäaikaishoidossa sairaalassa ja välillä hoivakodissa aivoinfarktin sekä vaikean diabeteksen takia. Viime vuosina molemmat jalat amputoituna ja aivan hoivattavana, ajatuksen juoksu kuitenkin kirkkaana... Muutamaa vuotta aikaisemmin Samppa uudisti liittonsa Jeesuksen kanssa ja kun viimeksi tapasimme reilu kaksi vuotta sitten, Sampan viimeiset sanat meille siskoilleen oli : "Taivaaseen ollaan menossa"... Vaikka sitä odotimmekin Sampan kohdalla, tieto siitä kun tuli kuitenkin yllättäen...

Kiitos kotiseurakuntamme maksamien vakuutusten, sain matkan kotimaahan vakuutuksen "piikkiin" ja hyvän täkäläisen matkatoimistomme avulla joulusesongista huolimatta ehdin veljeni hautajaisiin Suomeen. Tuntui ihmeelliseltä yhtäkkiä olla Suomen kamaralla, alkavassa pakkastalvessa, rakkaitten omaisten ja ystävien hoivissa. Samuel ja Anneli auttoivat alkuun puhelinnumeroita ja talvitakkia myöten...

Vekalle tuloni oli ihmettä ja kesken "joulutapahtuman Herodeksena " olon sai mamman syleilyynsä! Yhdessä Lean ja Vekan kanssa seuraavana päivänä bussilla Ähtäriin , jossa Leevi ja Helena olivat nähneet vaivaa ja toimittaneet kaikki valmiiksi, kukkatilauksia myöten hautajaisiin.

Saimme lähimpinä omaisina ja muutamien ystävien kanssa saatella Sampan haudan lepoon ja juhlia hänen muistoaan! Totesinkin, ettei Sampalla koskaan eläessään ollut niin ihania juhlia... Kaikilla meillä oli kiitollinen mieli siitä, että Sampan kivut, tuskat ja murheet oli ohi ja hän oli päässyt voittajana perille!

Yritimme saada minulle matkan takaisin Indonesiaan ennen joulua, mutta ei puhettakaan... kaikki lentopaikat niin varattuja , että vasta 06.01.-10 oli ensimmäinen varma paluulento. Otimme sen ja näin ollen olimme Manun kanssa ensimmäisen joulun 40 avioliittovuotemme aikana eri mantereilla!

Olihan se vähän outoa, mutta Jeesuksen syntymäähän voi juhlia milloin vain!

Manu selvisi hyvin täällä ystävien ja seurakuntien vieraana ja minulla oli Vekan kanssa Suomessa aivan mahtava joulu!

Annelilta saimme muutaman joululiinan ja pienen kuusenkin kynttilöineen , paljon tuikkuja palamaan ja meillä oli suloinen vaikkakin hyvin pelkistetty joulu.

Sain nauttia Suomen todellisesta talvesta, olla mukana monissa joulujuhlissa , tavata ystäviä , puhuakin muutamassa kokouksessa , katsella kun valtavat lumihiutaleet leijui taivaalta ja nauttia lumesta... omaisten ja ystävien rakkaasta vieraanvaraisuudesta ja teidän monien lahjoista myös! Taivaassa pidetään kirjaa kaikesta!

Paluumatka olikin melkoinen seikkailu. Kun Suomessa on lumimyrsky, aurat kulkee ja kaikki pelaa... Toisin oli Amsterdamissa, siellä vajaa 5 centtiä lunta tuprutellut taivaalta ja koko lentokenttä suljettu! Siitä johtuen tietenkin lento Suomesta myöhässä ja kaukolinjat lähteneet heti, kun kenttä avattiin joten meikäläinen myöhästyi Jakartan lennolta ja ei muuta kuin odotella seuraavaan iltaan . Menihän se vuorokausi lentokentälläkin (ei puhettakaan, että olisivat hotelliin laittaneet yöksi, kun oli "luonnon aiheuttama viivytys") antoivat vaan 10 euron lahjalipun käteen , jolla sai aamiaisen kentällä. On se niin hyvä olla olosuhteisiinsa tyytyväinen ja hyvä kun sain tiedotettua Manulle, että tulen vuorokauden myöhässä...

Kaikki hyvin täällä ja heti parin päivän päästä lentoon, Singaporeen viisumeita uusimaan. Malesiassahan meiltä Marraskuussa evättiin vierailuviisumit ja nyt odottelimme jännityksellä, vieläkö meitä tarvitaan Indonesiassa. Aamupäivällä panimme anomukset sisään ja iltapäivällä meillä oli uudet ns. puolen vuoden vierailuviisumit passissa!!! Kiitos Herralle! --- Kotiin kiitollisina ja taas kahden päivän kuluttua matkaan - nyt vastaan suomi- vierasta Hannua ja hänen kanssaan sunnuntain kokoukset Jakartassa, sekä siitä eteenpäin viikko Palembangin Raamattukoululla, etupäässä tulkkaamassa, mutta myös kokousvastuissa. Upea, suorastaan mahtava viikko oppilaitten kanssa siellä... jos ei ennen , niin NYT tuli heillekin selväksi, miksi usko Jeesukseen on kaikkein mahtavin asia maailmassa ja miksi sitä kannattaa julistaa... Hannu on "rautaa".

Nyt edessä normaalikuviot: kokouksia Bandungissa, naisten piirit, vierailut lähiseurakunnissa ,opetusviikot Raamattukouluilla, tulkkauskeikat...

Muutama päivä aina välillä kotona,(että ehtii jalkojen turvotukset laskea) ja taas menoksi!

Syvä kiitollisuus sydämissämme teille kaikille , jotka Suomi-vierailuni aikana olitte kanssani ja teitte matkastani "juhlamatkan" ja muistitte myös Manua. Monet ihanat joulutervehdykset täällä ovat siitä todisteena.

Edelleen esirukouksiinne luottaen

Indonesian vaalenneilla vainioilla;
Emmanuel ja Mirja

Sam ja Päivi Tuokkolan Blogisivut

Hannu in Helsinki

Going to Helsinki in the winter can be a depressing experience. The sun rises around 8:30 in the morning and it gets dark around 16:30 in the afternoon in January. It does snow in the winter, but usually it is not cold enough for the snow to remain on the ground. It is usually slushy, dirty and dark. This winter has been an exception. In parts of Helsinki the snow is up to 70 cm deep, which is unusual and this sort of quantities are typically associated with the far north and east of Finland.

Part of the rituals that belong to the Finnish winters is skiing, swimming in the frozen lakes and rolling around in the snow naked. “When in Rome, do as the Romans” is the saying. When the temperature got down to -21 centigrade, my host took me for a roll in the snow after sauna. Was it cold? – well, that is sort of a stupid question. It was VERY cold. Another time when it got down to -15 degrees centigrade, we went for a swim in the lake that had been opened and is kept free of ice specifically for this purpose (avantouinti – “ice hole swimming”). When entering the water, one can panic, because you feel like you cannot breathe. You are gasping and panting as the 0 degree water engulfs your whole being. When coming out, you cannot touch any thing metal as your wet skin may freeze to it.

When I went cross-country skiing, people asked if I preferred the classic (perinteelinen) or skate ski (luistelu) technique. I did not know what it meant, but tried to explain that what I did for part of the time was to be perpendicular to the ground and asked “into which category does this technique belong?” The first time my host took me skiing, he invited one of his friends to join us. “It is much better to laugh together, than to laugh alone” he explained to him and told him that Hannu will be going skiing for the first time in decades. Well, they did have a good laugh (nice to make people happy).

We went around different high schools to talk to students about HIV and AIDS. We reached about 4000 students during the three weeks we were there. We preached in many churches in the greater Helsinki area as well as on the radio and TV. We also had a number of newspaper and magazine interviews, and meetings with different organizations. Caring Hands is a brand name in Finland and we went to a number of events to sell the products to help families break the cycle of poverty in Uganda.

Hannu O. Happonen

Hank from the Philippines

The Caingin 2010 Campaign took place in Barangay Caingin, City of Santa Rosa, Laguna Province, the Philippines February 14 to 21, 2010. This was a follow-up to our Bless Caingin 2009 Campaign that took place also in February.

After the events of 2009, 7 churches in Caingin formed an Association appropriately called CAINGIN. Previously these  churches had held no association or cooperation with each other. After much planning a week long campaign was held. A team of 8 persons traveled from Calgary to take part. Each day held various activities within the churches including training for pastors and other church workers, a joint prayer meeting, childrens and youth meetings, a medical mission day with doctors and nurses providing free medical care.

An evangelistic rally also took place with many people being saved and healed. On the last sunday a joint sunday fellowship with communion and a care package give-a-way for the benefit of the poorest church members in Caingin was held. 600 food hampers were prepared with all funds donated by caring Christians in Canada.

The 7 churches have been greatly encouraged to cooperate and move forward in unity and harmony in the days to come. The goal of seeing a complete transformation of the community and even the entire country will be their full-time task. It was a blessing to be able to participate and support them during Caingin 2010.

Hank Myra

Lähetyskoordinaattorin pikamatka suomeen

Suruviestin seurauksena lensin suomen pakkaseen. Matkan aikana sain tuntea johdatusta, kun ohjelmaa ja palavereita riitti joka päivälle. Oli iloni vierailla Fidan toimistolla tapaamassa ystäviä jo vuosien takaa. Kiireestään huolimatta Fidan nykyinen toiminnanjohtaja Harri Hakola ja muut tekivät tilaa aikatauluihinsa. On hyvä jatkaa yhteistyötä uusien haasteiden edessä. Teimme myös artikkelin teltantekijätyöstä Fidan julkaisuun.

Voit lukea ja myös tilata sähköposti version Fidamiini lehdestä allaolevasta linkistä.

Vantaa International Christian Fellowship on uusi kansainvälinen seurakunta Tikkurilan keskustassa. Oli etuoikeus puhua siellä lähetystyöstä ja innoittaa ulkomaalaisia näkemään heidän mahdollisuudet hengelliselle työlle suomessa. Kiitos Artolle kun järjesti tuon puhevuoron.

IRRTV antoi aikaa haastatteluun heidän radio DEI ohjelmaan. Tuosta ohjelmasta tuli jo samana päivänä palautetta ja kiinnostusta teltantekijätyöhön. Eräs henkilö kuunteli autossaan ohjelmaa ja koki haasteen lähteä teltantekijäksi. Olen kiitollinen IRRTV tiimille kun mahdollistitte tuon haastattelun.

Arabityön osastolla sain tavata myös entisiä työkavereita ja nähdä uuden sarjan viimeisen ohjelman tuotannon. Vietimme yhteisen rukoushetken puhujien, laulajien, tuotantohenkilöiden ja Hanin kanssa.
Sitä seurasi jo traditioksi tullut Kebab ateria Keravan keskustassa! Shukran Habibi!

Erikoisen hyvä uutinen oli kun sain kuulla IRRTVn studiossa tehdyistä somaliankielisistä televisio ohjelmista. Rohkeita suomessa asuvia somali uskovia kertoivat avoimesti uskostaan. En yllättynyt kun kuulin että heillä ei ole helppoa ja uhkauksiakin on tullut. Vietin aikaa nuoren somalimiehen kanssa joka on tullut uskoon. Oli rohkaisevaa kuulla hänen todistus ja näky saavuttaa omaa kansaansa evankeliumin ilosanomalla. Voit kuunnella linkistä somali naisen todistuksen.

Somalia on suljetuin maa evenkeliumin työlle. On melkein mahdottomuus mennä sinne tekemään lähetystyötä, teltantekijöille ei löydy mahdollisuuksia ja perinteinen lähetystyö on täysin kielletty. Jumala rakastaa somaleita niin paljon että lähetti heitä suuren määrän suomeen missä he voivat kuulla evankeliumin. Uskon pian alkavaan herätykseen tämän unohdetun kansan keskellä.

Teette hyvin kun muistatte heitä rukouksin.

Ari Rocklin

Radio Dein haastattelu

         
Tilaa Itäportti-lehti

LähetystyönViestin Facebook