LähetysViesti
    Pohjois Amerikan Helluntaiseurakuntien Yhteinen Lähetysjulkaisu
 Edelliset Lähetysviestit  Kolumnit  Lähetyskertomuksia Aasia Aktio  Yhteyksiä  Linkkejä English
 Syyskuu 2007

Terveisiä konferenssista

Helluntaiseurakuntien yhteiset juhlat vietettiin tänä vuonna Toronton
Saalem- kirkossa. Lauantai ja sunnuntai toivat paikalle enemmän väkeä. On
todettava, vaikka ei haluaisi, että suomalainen juhlaväki on todella
vähentynyt. Siunausta ja yhteishenkeä oli kyllä annettu alusta lähtien, ja
jos siunausten paketti jaettaisiin osanottajamäärän mukaan, niin jokainen
sitä kyllä sai. Veljellinen rakkauden henki lämmitti, ulkona vallitsevan
lämpöaallon lisäksi. Vieraita juhlilla oli monelta suunnalta: Kanadan lisäksi
eri puolilta Amerikkaa, lähetyskentältämme Intiasta ja Suomesta.

Vieraathan ne tuovat juhlatunnelman mukanaan. Kirjallisilla tervehdyksilla on
oma muistia virkistävä vaikutuksensa.

Todettiin, että kaksi lähetyksen piirissä esiintynyttä voimakasta Herran
palvelijaa oli saanut muuttaa Herran lepoon, pitkäaikainen lähetyssihteeri
Uuno Vesanen ja lähetyssaarnaaja Paavo Kusmin. Heidän työtään Jumalan
elopellolla muisteltiin lämmöllä. Monessa kohden he jättivät esimerkin, jota
nuoremman polven kannattaisi seurata. Veljeskokouksessa vietettiin hiljainen
hetki uskonveljien muistoksi. Löytyykö nuoria, jotka astuvat näiden miesten
valjaisiin?

Konferenssin järjestelyistä on mainittava, että vastuuta oli siirretty
nuoremmille erittäin hyvällä tuloksella. Ruokaa oli yltäkyllin, sen totesimme
kiitollisuudella. Lähetysletutkin tekivät kauppansa, ja siitä saatiin
sievoinen summa Ugandan AIDS-orpotyöhön. Pastori Paavo Korpela - välillä hänen
nimensä luiskahti Wirkkalaksi - oli tehnyt suuren työn juhlien järjestelyssä.
Kiitämme kaikkia onnistuneesta juhlasta.

Lähetyskokouksen johti Erkki Inkiläinen, joka toimii edelleen
lähetyssihteerinä. Petri Kosonen johdatti kokousväen ylistyslauluihin, jonka
jälkeen Inkiläinen toi tervetuliaispuheessaan esille, että olemme asetetut
valoksi maailmaan. Sitähän lähetystyö on ollut alusta asti. Tuokkolat jr.
lauloivat pari laulua. Jari Koivu kertoi johdatuksesta, jota ovat kokeneet
kierrellessään lähetystyössä eri maissa. Pastori Selkomaa selosti käyntiään
Ugandassa. Happoset tekevät hyvää työtä, joka on tuottanut paljon tulosta
mustan kansan pimeässä ja toivottomassa taistelussa syntiä ja kurjuutta
vastaan.

Kaukaisin vieraamme, pastori Emmanuel Samuel vaimonsa Sashin kanssa, toi
kokoukseen innostavan lähetyssanoman. Meille on annettu avaimet, niinkuin
Jeesus sanoi Pietarille. Avain numero yksi on rukous. Rukous oli silloin, kun
työ aloitettiin Ester Greussin aikana, voimakkaasti mukana. Pastori Samuel
kiitti Jumalaa ja Kanadan uskovia, joiden kautta tämä Intian työ sai alkunsa.
Tätä työtä hän jatkaa poikiensa kanssa. Lähetyskokouksen sanoma toi meille
haastavan kutsun tehdä vielä vähän enemmän, - ei pakosta, vaan sen mukaan
mihin pystymme, ja mihin sydämemme meitä vaatii. Kun Herran edessä
ajattelemme, meillä todella on siihen mahdollisuutta.

Veljellisin lähetysterveisin

Raimo Silegren.
rsilegren@hotmail.com
   


Bolivia - vainotut kristityt

Hyvät lähetystyön ystävät!

Kesä on mennyt hurisemalla niin nopeasti, että koulujen alkaminenkin on jo oven edessä.

Kotimaahan sopeutuminen

Olemme pyrkineet opettelemaan kotimaahan sopeutumista, joka on monessa suhteen
tarpeellista pitkän tauon jälkeen täältä Pohjolasta. Väki kysyy, myös media on
kysynyt, kumpi on vaikeampaa sopeutumisen myötä, kotimaahan paluu vaiko
kohdemaahan sopeutuminen. Vaikuttaa siltä ja on vaikuttanut joka kerta, että
sopeutuminen kotimaahan on aina ollut vaikeampaa kuin kohdemaahan
sopeutuminen. Täällä kaikki on niin valmiiksi koteloitu ja arkistoitu
ajatuksineen ja toimineen, että inspiraatiossa elämisestä vie aikansa, ennen
kuin voi löytää itsensä ”suomalaisesta laatikosta”.
Bolivian tilanne

Tilanne Boliviassa on ollut viime kuukaudet kriittinen. Olemme viikoittain
olleet yhteydessä bolivialaisiin ja saaneet hyvää informaatiota, jota olemme
lisänneet seuraamalla nettiuutisten kautta tilannetta. Monen monet
kansanryhmät ajavat omaa asiaansa ja tietynasteista autonomiaansa. Sucresta on
kehkeytynyt mielenosoitusten ja nahistelun keskuskaupunki. Ihmiset kokoontuvat
asiaansa ajamaan lakia valmistelevan kasankokouksen luokse ja uhoavat toinen
toistansa. Osittain mielenosoitukset ovat riistäytyneet väkivaltaisiksi.

Hallitus kiristää valvontaa

Rukousta tarvitaan, että seurakunnalle voivat vapaat ajat jatkua ja mitään
sotaa ei synny. Hallitus on kiristänyt valvontaa ja ulkomaalaisten
lähetystyöntekijöiden on yhä vaikeampi työskennellä maassa. Seurakunta
selvästikin ounastelee vaikeiden aikojen tuloa ja valmistautuu rukouksessa
kohtaamaan mahdollisia vainoja.
Haastan Sinua mukaan auttamaan vainottuja kristittyjä Vainottuja kristittyjä
on maailmassa yli 220 miljoonaa. Muslimimaissa, joissakin buddhalaisissa ja
hindulaisissa valtioissa (valtion osissa), nykyisissä kommunistivaltioissa,
sekä totalitäärisissä maissa vaino kristittyjä kohtaan on usein armotonta.
Tarvitsemme voimakasta rukousrintamaa vainottujen veljiemme ja sisartemme
puolesta. Lisäksi voimme olla tukemassa vainottujen perheitä ja seurakuntia
monellakin tavalla.

Tutustu asiaan lähemmin ja tilaa itsellesi Stefanus Viestin. Joillekin on
tullut tuo lehti, mutta ei tule enää. Voit tilata sen helposti uudelleen,
soittamalla Stefanus-Lähetyksen toimistoon puhelin: (014) 871 192, tai
käymällä Stefanus-Lähetyksen nettisivuilla: http://www.stefanus.fi/ 

Lehden voit tilata sähköpostisoitteesta: http://www.stefanus.fi/stefanusviesti.html
(sivun alaosassa) Saat tietoa ja selkeitä todistuksia miten Herran omat voivat
kokea Jumalan läsnäoloa vainojen keskellä.

Toivotamme Sinulle Jumalan runsasta siunausta ja kiitämme sydämestämme
mukanaolostasi Bolivian työkautenamme. Sinun avullasi ja esirukoustesi
siivittämänä oli mahdollista ojentaa auttava kätemme Bolivian seurakunnalle!
Jatka rukoustasi Bolivian puolesta, samalla kun rukoilet vainotun seurakunnan
puolesta! Mielelläni olen yhteydessä Sinuun ja vastaamme kysymyksiisi koskien
lähetystyötä, Boliviaa ja vainottua Jumalan seurakuntaa. Ja niin kuin
kirjoitin, jos olet innostunut järjestämään tilaisuuden jossa kerromme
vainotusta seurakunnasta ja lähetystyöstä, niin mielellämme autamme. Jeesuksen
omien vainot jatkuvat eripuolilla maailmaa.

Sinua siunaten
Jussi, Eeva, Johannes ja Maria Huotari
Lue Lähettikirje - 04.08.2007 tästä


Rauhan tervehdys Suomesta ja Meksikosta!

Siitä on jo aikaa kun olemme viimeksi olleet teidän kanssanne, mutta olette
olleet hengessä mukanamme ja muistaneet meitä rukouksin ja varoin työssämme.
Haluamme siis näin lyhyellä tervehdyksellä muistaa teitä kun kokoonnutte sinne
Torontoon Pohjois-Amerikan suomalaisten kesäkonferenssiin!

Raamatunkäännöstyö Meksikossa purepetsha-intiaanien parissa etenee hyvin.
Projekti kansallistettiin 2004, jonka jälkeen olemme panostaneet kansallisten
kääntäjien koulutukseen ja tukemiseen. Nyt paikallinen tiimi on saanut
melkein koko Uuden testamentin jo käännettyä, josta noin puolet on jo
tarkastettu. Viime marraskuussa julkaistiin Markuksen evankeliumi, sekä
kirjasena että cd-levyinä, ja sitä on nyt levitetty noin 15.000 kappaletta!
Suomen Pipliaseura tukee Meksikon Raamattuseuraa tässä hankkeessa,
mahdollistaen että tämä on ottanut vastuuta sekä paikallisten kääntäjien
palkoista että Raamatunosien painattamisesta. Olemme todella kiitollisia
Herralle tavasta jolla Hän on saanut nämä suuret asiat aikaan tämän kansan
puolesta! Paikallisten ottaessa enemmän vastuuta työstä, olemme siirtyneet
uuteen vaiheeseen työssämme: nyt roolimme on tukea heitä konsultteina,
koordinoiden ja mahdollistaen sekä työtä että kääntäjien koulutusta, ja
tarkastaen käännöstä täältä etäältä käsin sähköpostilla ja noin kolmesti
vuodessa paikan päällä tarkastusmatkoilla.

Lapsemme ovat kaikki koulussa täällä Keuruulla: Martin on nyt 15, Melinda 13,
Marlon kohta 12, Markus 9 ja Marilin pian 8. He ovat sopeutuneet hyvin
äidinkieliseen kouluun, vaikka Suomi olikin meille kaikille vieras maa
sinäänsä! Suomi kotikielenämme on ollut kuitenkin niin vahva ettei
kielellisiä ongelmia juuri tullut vastaan. Lapset hallitsevat suomen lisäksi
espanjan, englannin ja osittain myös norjankin, joten mahdollisuuksia riittää.

Seuraavaksi alkaa Vanhan testamentin kääntämisen valmistus. Saimme hiljattain
Jerusalemista yhteydenoton Raamatunkääntäjien kodilta Mirja (os.
Syväntö) Ronningilta, jossa hän kertoi syksyllä 2008 pidettävän ensimmäinen
espanjankielisille kääntäjille suunnattu heprean kurssi. Olin jo muutama
vuosi sitten puhunut hänen ja Halvorin kanssa siitä, sillä Etelä-Amerikassa on
huutava pula koko Raamatun käännöksistä: 277.lle kielelle on käännetty jo
Uusi testamentti, mutta vain 30:lle koko Raamattu! Näitä Hebrew University:n
yhteydessä pidettäviä kursseja on pidetty nyt vuorovuosin englanniksi ja
ranskaksi, ja monta kymmentä raamatunkääntäjää Afrikasta ja Aasiasta on
hyötynyt niistä Vanhan testamentin kääntämiseen. Nyt on Latinalais-
Amerikkalaisten vuoro vihdoinkin! Haasteet ovat siis suuret edessäpäin, sillä
nyt pitäisi löytää sekä kursseille lähtijöitä että lähettäjiä jotka
sponsoroisivat heitä. Pyydän teitä rukoilemaan minulle viisautta ja
johdatusta tässä uudessa haasteessa -- he pyysivät minua nimittäin auttamaan
tässä! Luotamme että Herra johdattaa ja pitää huolta kaikista
yksityiskohdistakin kuten tähän asti, mutta tarvitsemme siihen pyhien
rukouksia ja mukanaoloa enemmän kuin koskaan! Tuntuu kuin Herra olisi taas
kutsumassa meitä perheenä liikkeille, ehkä jo ensi kesästä.
Muistakaa siis meitä!

Oheessa muutama kuva: viime kesänä pääsimme perheenä Israeliin käymään ja
kaikki lapset ottivat kasteen vastaan Jordan-joessa: Kalervo Syväntö ja minä
saimme olla heitä kastamassa, vain parisen viikkoa ennen Libanonin sotaa.
Rukoilkaa myös tiimin puolesta! Siunattua juhlaa teille kaikille!

t. Kari ja Marika Ranta Martin, Melinda, Marlon, Markus ja Marilin


Tilaa Lähetystyönviesti!

  Nimi: 

  Sähköpostiosoite:


Kiitämme Sam Leppästä joka mahdollistaa Lähetystyönviestin webbisivut.  
Disclaimer: Webservant does not proofread articles before posting

 

 

Hit Counter