Pohjois Amerikan Helluntaiseurakuntien Yhteinen Lähetysjulkaisu
|
|
|
|
|
Pohjois Amerikan Helluntaiseurakuntien Yhteinen Lähetysjulkaisu |
| Edelliset Lähetysviestit | Kolumnit | Lähetyskertomuksia | Aasia Aktio | Yhteyksiä | Linkkejä | English |
|
Toukokuu 2008
Sinikka Doherty - Meksiko
English |
|||
|
Miten nopeasti vuodet vaihtuvatkaan! Olemme jo ehtineet Uuden Vuoden 2008 toiselle kuukaudelle, kun tätä kirjoittelen. Tammikuussa saimme ilon pitää Kaarlo veljeäni täällä kahden viikkon ensivierailulla. Hänen matkansa Kanadasta ovat yleensä vieneet hänet joko Suomeen tai Kaukoitään. Saimmepa samalla myös juhlia hänen 75-vuotis syntymäpäiviään perheeni seurassa. Miken ja Colleenin perheet ovat Mexico Cityssä, vain Pat perheineen asuu Texasissa. Se oli todella virkistävä vierailu. Helmikuu on tuonut mieleemme erikoisesti Jumalan rakkauden ja uskollisuuden. Kymmenen vuotta sitten mieheni, Max, sai äkkiä kotikutsun taivaaseen paluu matkallamme Texasista. Hän oli se, joka sai tämän Raamattu kirjekoulutyön sydämelleen viisikymmentä vuotta sitten. Sen kautta olemme saavuttaneet tuhansia Jumalan Sanalla espanjankielisten parissa Etelä ja Pohjois Amerikassa. Jumalan lupaus Joosualle, Mooseksen kuoltua, on lohduttanut ja rohkaissut minuakin jatkamaan tätä työtä, minkä Max aloitti. ”Minä olen sinun kanssasi; minä en jätä sinuaole luja ja rohkea.” Joosua 1:5,6. Tämä vuosi on jo tuonut monia uusia innokkaita oppilaita, kuten USA: n El Pasosta ja Ciudad Juareksesta, rajakaupungeista. Floridan vankilatyö jatkuu ja monet vangit ovat innokkaasti tutkimassa Jumalan Sanaa ja antaneet elämänsä Kristukselle. Sydämelliset kiitokseni teille esirujouksistanne ja muistamisista monin tavoin varsinkin Jouluna. On kulunut jo viisi vuotta siitä, kun viimeksi kävin Suomessa, mutta olette kuitenkin aina rakkaassa muistossa. Ehkä vielä tapaamme, jos Jumala suo. ”Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä; sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.” Psalmi 118 Jeesuksen runsasta siunausta toivottaen, Sinikka Suomela Doherty
This New Year 2008 has already skipped to February as I write this. In January I had the joy of having my only brother, Kaarlo, visit us here in Mexico City. While here, we had the privilege to celebrate his 75th birthday with Mike’s and Colleen’s families. Kaarlo enjoyed exploring our huge city, at least the center of it. It was his first visit to Mexico in my 50 years here. His trips from Canada have usually been to Finland, our native land, and to several Far East countries. February this year brings to our hearts and minds especially God’s love and faithfulness. It was ten years ago, when my husband and my children’s father, Max, went to be with his Lord and Savior, whom he faithfully served so many years here in Mexico through the Bible correspondence ministry. The promise of God to Joshua, after the death of Moses, has been my comfort and strength. “I will be with you; I will never leave you or forsake you. Be strong and courageous.” (Joshua 1:5,6) This year has already brought many new eager students requesting for Bible courses. There is a new interest at the border cities of Ciudad Juarez and El Paso in USA. The Florida prison ministry, with Dan and Marilyn Nase, continues to be a great blessing. Many have accepted the Lord as their Savior and are studying the Word of God through the Bible Correspondence courses. My heartfelt thanks to you for your prayers and generous support to this ministry of spreading the Word of God to those, who need and seek the Lord and Savior, Jesus Christ. I appreciate also your love and prayers for us, as a family; pat and his family in Texas, and Mike’s and Colleen’s families here in Mexico City. “Give thanks to the Lord, for he is good; his love endures forever.” Psalm 118:1 Yours in Christ, Sinikka Doherty MEXICO: Apdo.
3-003, 06300 Mexico D.F., Mexico
Rukoustukijoille terveiset Meksikosta Kari Rannalta, työskennellen purepetsha-Raamatunkäännöshankkeen koordinaatorina ja käänöstarkastajana. Hanke on yhteistyöprojekti Wycliffe/SILin ja Yhdistyneiden Raamattuseurojen välillä, olennaisesti mukana myös Suomen Pipliaseura. Huomenna, 2.4 on tärkeä kokous Meksiko Cityssä jossa purepetsha alueen hiippakuntien piispat tapaavat Meksikon Raamattuseuran kanssa koskien virallista yhteistyötä purepetsha-käännöshankkeen suhteen. Rukoilkaa että sekä tämä tapaaminen että sen jälkeiset askeleet olisivat Taivaan Isän johtamat ja koituisivat sekä purepetshojen että muiden Meksikon pääasiallisesti roomalaiskatolisten intiaanikansojen parhaaksi: että Jumalan Sana saisi tulla jokaiselle kristitylle tutuksi hänen omalla kielellään. Tämä on suuri askel tässä maassa jossa yhteistyö eri uskontokuntien välillä on ollut erittäin vaikeata - kiitämme Herra tästä tapaamisesta ja rukoilemme uutta avoimuutta tällä saralla kristittyjä yhdistävän Raamatun ympärillä. Purepetsha käännöshankkeen suhteen tällä yhteistyöllä tulee olemaan kauaskantoinen vaikutus, sillä noin 90% purepetshoista ovat hartaita katolisia. Zamoran piispa on jo alustavasti nimittänyt Isä Javierin edustajakseen tähän hankkeeseen (jossa hän oli 2004-06 mukana). Olemme näinä päivä myös kaavailleet hankkeen strategiaa hänen kanssaan, varsinkin käännöstarkastusverkoston vahvistamiseksi alueen eri kylien välillä. Torstaina 3.4 on intensiivisen Raamatun heprean loppukoe: Jerusalemin Raamatunkääntäjienkodin lähettämän opettajan pitämä kolmeviikoinen alkeiskurssi on tulossa kunniakkaasti päätökseen täällä purepetsha alueen keskipisteessä Parachossa. Kurssilla on osallistujia 15 eri puolilta Meksikoa, edustaen mm. neljää intiaanikieliryhmää ja useita kirkkokuntia. Osa heistä mahdollisesti osallistuu reilun vuoden päähän suunniteltuun ensimmäiseen espanjankieliseen kurssin Jerusalemin Heprealaisessa yliopistossa. Rukoilkaa opisikelijoiden puolesta tässä loppupinnistyksessä, ja myös sen jälkeen kun he alkavat laittamaan oppimaansa käytäntöön, joko Raamatunkäännöshankkeissaan tai opettaen oppimaansa eteenpäin muille: yksi oppilaista on toukokuussa kutsuttu pitämään Kuubassa Raamatunkielten seminaari. Heprean kurssin sivussa olemme ehtineet tarkastaa hiljattain käännetystä efesolaiskirjettä yhdessä käännöstiimin kanssa pohtien samalla useita avainsanoja ja käsitteitä, mm. ympärileikkausta, pyhiä, ja Kristuksen ruumista, sen yhteyttä Hänessä ja sen päätä. Mm. monet kielikuvat ovat vaikeita kääntää sillä ne voivat tuoda jopa hullunkurisia mielikuvia niihin tottumattomille. Paavalin vaikea lauserakenne alkaa näyttää sujuvan jo purepetshaksikin, vaikka jopa Pietarikin kehui sitä joskus vaikeatajuiseksi! Pääasiallisesti työni tapahtuu koti-Suomesta käsin etätyönä. Tällaisia parin kolmen viikon työmatkoja tulee yleinsä muutaman kuukauden välein paikan päälle. Perheelle poissaoloni koituu joskus raskaaksi, kuten nyt ankaran takatalven iskiessä Pääsiäisenä. Kiitos Herralle että oli auttavia käsiä ympärillä kun kotimme lämmitys ei yhtäkkiä toiminutkaan kun sitä eniten tarvittiin. Tarvitsemme tässä hankkeessa yhteistyötä monella eri sektorilla aina näistä käytännön puolista henkiseen tukeen ja myös rahallisesti koko työn mahdollistamiseen. Kiitos kun muistatte sekä purepetsha-Raamatunkääntäjiä että meitä perheenä! Lämpimin siunauksen toivotuksin, Kari
Toinen pääsiäisen sanomaan liittyvä tapahtuma ajatuksissani on ollut jokavuotinen pääsiäis’ sunnuntaiaamun Kathmandun kristittyjen yhteinen PÄÄSIÄIS MARSSI halki kaupungin aina sen keskustaan asti. Vuosittain tuo joukko kasvoi, ollen viimeisellä kerralla kun sitä seurasin, jo ehkä parin kilometrin pituinen, jollei pitempikin. Tuo marssiva joukko,joka oli hindulaisuudesta ja buddalaisuudesta kääntynyt, elävän Jumalan puoleen, oli elävä todistus siitä, että KRISTUS ELÄÄ. TÄNÄKIN PÄIVÄNÄ MEILLÄ ON ETUOIKEUS JA MAHDOLLISUUS PALVELLA ELÄVÄÄ JUMALAA! KRISTUSTA JOKA KUOLI EDESTÄMME, MUTTA MYÖS YLÖSNOUSI, JOTTA MEKIN SAISIMME HÄNEN KANSSAAN ELÄÄ IANKAIKKISESTI. Tämä viestini sinulle on saanut kauan odottaa lähettämistä. Ensin ajattelin lähettää jolutervehdyksen. Sitä en saanut aikaiseksi ja mielestäni jouluna niitä viestejä tuleekin niin runsaasti. Uuden vuoden viesti olisi ollut parempi, mutta sekään ei syntynyt, siksi mietin ystävänpäivän viestin lähettämistä. sekään ei saanut minua syttymään, joten nyt on hyvä aika saada viesti liikkeelle. Maija ja minä olemme nyt asuneet Thunder Bayssä kohta kahdeksan kuukautta. Elokuun alussa tänne saavuimme. Ensin vuokrasimme pientä taloa nelisenkuukatta, mutta jouduttuamme siitä lähtemään ostimme rivitalon pätkän. Saimme yllättävän halvalla tilavan kaksikerroksisen asunnon, jossa on lisäksi täys kellarikerros eli 'basement'. Sinne olemme hankkineet Maijan veljenpojan suosiollisella avustuksella Harvian pienen koottavan saunan. Pääkerroksessa on tilava olohuone ja keittiö. Keittiössä ruokailimme jouluna yhdessä Ruth ja Kristina tyttäriemme perheiden kanssa, yhteensä 12 henkeä ja lisääkin olisi mahtunut. Yläkerrassa onm akuhuoneemme, Maijan tilava studio ja minun työhuoneeni. On todella mieluista asua taas omassa kodissa 16 vuokralais'vuoden jälkeen. ThunderBay, jollet tiedä on, suuren Superior järven pohjois rannalla, järven länsipäässä. Torontoon tulee maantietä pitkin lähes 1400 km. Meillä on ollut täällä tosi talvi. Tämä on eräs suurin suomalais' keskus Kanadassa. Lapset toivoivat meidän asettuvan kaupunkiin, jossa edes yksi heistä asustaa. Ruth on asunut täällä koko avioliittonsa ajan ja muut ovat enemmän muutelleet asuin kaupunkejaan jopa asumis mannertakin. Luonto täällä on kuin Suomessa metsineen ja järvineen. Talvi vain on ollut turhan kylmä, etenkin Kampuzhean lämmön jälkeen. Pakkasta oli kolme kuukuatta yhteen menoon. Olemme saaneet olla terveinä, vaikka minulle pantiin sydämen tahdistaja Kambuzheasta kotiuduttuamme viimekeväänä. Sydän oli laiskistunut niin että löi yöllä joskus vain 30kertaa minuutissa ja päivälläkin 40. Nyt tykyttää tasaista 60 vauhtiaja puhtia riittää. Viime kesänä oli vanhimman lapsenlapsemme häät Torontossa. Siellä oli meidän perhe koolla. Lenan puoliso Jussi ja lapset eivät päässeet mukaan. Viimeeksi olimme kaikki koolla kesällä 2006. Koetan tähän pistää mukaan kuvan siitä joukosta. Nyt toukokuussa juhlimme toisen lapsenlapsemme häitä USA:n puolella North Caroline'ssa. Kesällä olemme taas tulossa tai menossa Suomeen kuudeksi viikoksi. 'Krisse' purjeveneeni odottaa Turun Hirvensalossa. Samaan aikaan Kristina tyttäremme saapuu perheineen Turkuun pariksi viikoksi matkallaan Kambuzheaan pitempiaikaiseen lähetystyöhön. Anita ja Antero ovat edelleen Toronton alueella. Heidän vanhin poikansa, Mikko, on jo naimisissa, Matti on ollut kohta vuoden Suomessa opiskelemassa 'Isossa Kirjassa' (Raamattukoulu) ja on parasta aikaa kolmen kuukauden harjoittelujaksolla Indonesiassa. Nuorimmainenkin valmistuu oppikoulusta keväällä ja uhkaa lähteä Suomeen tai Australiaan opiskelemaan. Kai perheineen on North Caroline'ssa, Lena perheineen Suomen Turussa, Ruth täällä Thunder Bayn Lapissa. Kristina saa M.A.(maisterin) tutkintonsa valmiiksi toukokuussa ja he jättävät sitten Toronton taakseen. Näin me olemme kaikki sellaisen sopivan matkanpäässä toisistamme. Matkustusta riittää! Minä olin kahden viikon vierailulla Meksiko City'ssä Sinikka siskoni luona syntymäpäiväni aikoihin. Oli kiva nähdä kuinka Sinikka siellä elelee ja on elänyt jo melkein 50 vuotta. Hän jaksaa vielä jatkaa Raamatunkirjeen vaihtokoulua, jota he yhdessä hänen edesmenneen miehensä kanssa ovat nämä vuodet pitäneet. Tosin oppilasmäärä on supistunut. Tästä tulikin nyt pitkä sepustus, kun en ole saanut aikaisemmin kirjettä syntymään. Toivottavasti seuraava syntyy nopeammin, joten se ei ole näin pitkä. Maija ja minä tahdomme toivottaa sinulle Jumalan siunausta. Toivottavasti jossain välissä tapaammekin. Maija ja Kaarlo Suomela. Monet uskovat Kanadassa ovat saaneet mahdollisuuden käydä tapaamassa uskonystäviä, jotka ovat monin tavoin ahtaalla ja puutteen alaisina, jota on vaikea kuvitella täällä kaiken yltäkylläisyyden keskellä. Nyt saamme lukea ensikäden kokemuksista kahden sisaren Kuuban matkalta. Riitta Rossi on käynyt maassa jo useita kertoja, joten matka ei ollut hänelle mikään "kulttuurishokki," mutta Sirkka Tuomisto oli ensikertalainen, osoitammekin useimmat kysymykset hänelle. Sirkka, mikä sai sinut innostumaan tälle matkalle? - Olen vapaaehtoistyössä eräässä liikkeessä, mihin Riitta tuli asioimaan ja hän mainitsi suunnitelevansa Kuuban matkaa, mutta ei ollut saanut vielä matkatoveria. Sanoa töksäytin, että jos minä lähtisin. Kohta asia olikin selvä ja jonkun viikon kuluttua laskeuduimme 20 kilon painoisten laukkuinemme Kuuban saarivaltakuntaan. Ensivaikutelma? - Lentokoneesta poistuttuamme tuli jonkinlainen paine, ahdistava tunne. En osaa selittää, mutta ehkä sen teki kaikkialla ympärillä näkyvä puute ja köyhyys. Muutama tunti sitten olimme lähteneet yltäkylläisyyden maasta. Tunnetta on vaikea selittää. RIITAN KERTOMAN MUKAAN MENITTE SELLAISEEN PAIKKAAN JOSSA VIERAILIJOITA KÄY HARVOIN, JOTEN NYT KYSYMYS: Kuinka löysitte paikat, joihin halusitte tutustua? Tunsimme heti alkuun, että "vaelsimme valmiissa teoissa, " koska aina kun halusimme tietoja paikasta, jonne aioimme mennä, eteemme aivankuin tipahti henkilö, joka osasi neuvoa tai tiesi henkilön, joka kuljetti meidät kyseiseen paikkaan. Luonnollisesti kävitte kirkossa, mitä koitte? Meillä oli tulkkina eräs koulupoika tulkaten enimmäkseen Riitalle, joten minulla oli hyvä tilaisuus seurata kokouksen kulkua. Näin kuinka antaumuksella ja kokosydämisesti ihmiset ottivat saarnatun sanan vastaan. Vaikka en kieltä ymmärtänyt, niin kuitenkin tunsin hengessäni sen vaikutuksen. Ylistys oli jotakin erikoista! Se ei ollut vain käsien kohotusta eikä käskystä tehtyä, vaan kaikki ylistivät koko olemuksellaan kasvot loistaen, ylistyksen kohotessa sisältäpäin aivan kuin pursuen ja sekoittuen ympärilläoleviin. Sitä ei pysty kertomaan - se on koettava. Miten vertaisit tämän maan ja Kuuban uskovia? - Voin vain omalta kohdaltani sanoa, että tunsin itseni kovin köykäiseksi. Meillä on kaikkea, Raamattuja, ruokaa, paperia, hyvät asunnot, vapaus....heillä ei ole edes kirjoituspaperia. Täällä ollaan uskovia, siellä eletään täyttä elämää kaiken puutteen keskellä. Olisiko jokin sana tahi neuvo lukijoille? Jos haluat nähdä tai tavata "tosiuskovia," mene Kuubaan. Varmaan joudut punnitsemaan omaa uskonelämääsi. Näin kävi minulle. Majapaikassamme oli ruoka yksinkertaista, mutta erittäin maittavaa. Tavallinen kansa on ystävällistä ja avuliasta, mutta se tahtoi vaivata, kun mihin menitkään, niin oli "seuralainen" mukana. Ainakin näkömatkan päässä. Ehkäpä olosuhteita kuvaa sekin, kun Riitta antoi eräälle pikkupojalle muovikupin, niin seuraavana päivänä tavatessamme, poikanen kohotti kupin ylös näyttäen, että omaksi saadusta on pidetty huoli. Kaiken kaikkiaan matkamme oli tapahtumarikas ja antoisa, vaikka pois lähtiessämme, meillä ei ollut muuta kuin päällä olevat vaatteemme, sillä olimme jakaneet kaikki aivan matkalaukkuja myöten tarpeessa oleville. Vielä neuvo: Jos menet Kuubaan, älä mene turistikeskuksiin, vaan sinne, "missä ihmiset ovat" ja vie määräkilot tavaraa mukanasi. Muista tätä köyhää kansaa rukouksin! KIITOS SISARILLE, SIRKALLE JA RIITALLE HAASTTATTELU TUOKIOSTA. Eljas Rossi
KUULUMISIA BELGIAN RAAMATTUKOULULTA Kuluva vuosi Belgian Raamattukoululla (Continental Theological Seminary) on ollut jälleen vaiherikas ja siunauksellinen Kevätlukukauden kääntyessä sen toiselle puoliskolle koulu valmistautuu kevään päätösjuhlallisuuksiin. Valmistuvien oppilaiden lista käsittää yli 20 opiskelunsa päättävää oppilasta. Sekä ranskan että englannin kielisiltä kandidaatin linjoilta valmistuu reilut 15 opiskelijaa ja loput ovat maisteritutkintonsa päättäviä oppilaita. Joukkoon mahtuu myös yksi suomalainen. Valmistuvilta oppilailta kysytään aina millaiselta heidän tulevaisuutensa näyttää. Heidän vastauksensa ovat iloista luettavaa ja ansaitsevat kiitokset Heralle joka yhä kutsuu palvelukseensa työmiehiä ja naisia. Suurin osa valmistuvista ovat tietoisia siitä mitä he tulevat tekemään kesäkuun jälkeen. Muutamat ovat suuntautumassa pastoraalisiin tehtäviin, jokunen nuorisotyöhön ja lähetystyöhön. Muutamilla oli tulevaisuus vielä kysymysmerkkinä – heitä kaikkia kannattaa muistaa rukouksin. Pääsiäisen aikaan oppilaat tekivät viikonmittaisen työharjoittelujakson eripuolilla maailmaa. Useimmat olivat Euroopan alueella (Englanti, Romania, Italia, Ranska, Saksa, Ruotsi, Suomi ja Belgia), mutta muutamat menivät niinkin kauas kuin Pohjois-Afrikkaan. Todistukset joita oppilaat toivat tullessaan olivat mieltälämmittäviä. Suurin osa oppilaista olivat jollainmuotoa evankelioimassa; oli ovelta ovelle työtä niinkuin katutyötäkin. Muutamat oppilaat olivat saaneet johdattaa joitain Kristuksen tykö. Yksi aktioryhmä sai tehdä merkkittävää katutyötä Pohjois-Ranskassa, kaupungissa jossa 70% asukkaista on Muslimeja. Raamattukoululla tapahtuu kesäkuussa johtajan vaihdos. Nykyinen koulun presidentti Roland Dudly jättää tehtävänsä noin 12 vuoden jälkeen. Tehtävään on koulun johtokunta valinnut teologian tohtorin Joseph Dimitrovin. Hän on bulgarialainen, mutta ollut koulussa oppilaana sekä opettajana/rehtorina yhteensä noin 18 vuoden ajan. Hän on erittäin pidetty ja kokosydämisesti Jumalalle antautunut perheellinen mies. Nyt koululla on urakka etsiä uusi rehtori. Kiitämme kaikkia Lähetysviestin lukijoita että rukoilette Raamattukoulutyön puolesta Belgiassa. Muistakaa rukouksin myös kaikkia valmistuvia oppilaita jotka sijoittuvat maailman eri kolkille vieden hyvää uutista eteenpäin. Riku, Anne ja Alex Tuppurainen
Jeesus elää, Hän on Ylösnoussut! Tervehdimme teitä pääsiäisen voitokkaalla sanomalla: Jeesus elää, Hän on ylösnoussut! Siinä on syy miksi me teemme tätä työtä täällä Tansanian puskissa. Siinä on syy miksi te olette mukana tässä yhteisessä työssämme. Jeesus on ylösnoussut ja Hän elää! Siunattua pääsiäistä teille kaikille! Alla on kertomus pikku Philipistä. Luin tuon kertomuksen vuosia sitten, mutta aina se pysähdyttää minut tämän lujan ja voitokkaan sanoman äärellä...Hän on ylösnoussut, hauta on tyhjä! Pikku Philip oli syntynyt mongoloidi lapseksi. Hän osallistui pyhäkoulun kolmannelle luokalle, jossa oli joukko kahdeksan vuotiaita poikia ja tyttöjä. Tyypillistä tuolle iälle, lapset eivät heti hyväksyneet Philipiä hänen erilaisuutensa vuoksi. Mutta kekseliään opettajan ansiosta he kuitenkin pikkuhiljaa alkoivat hyväksyä hänet osaksi tätä ryhmää, kuitenkin hiukan varauksellisesti. Ylösnousemus aamuna opettaja toi lapsille tyhjiä, avattavia muovisia koteloita, jotka olivat muodoltaan aivan kuin isoja munia. Jokainen lapsi sai yhden ja opettaja neuvoi heitä menemään ulos sinä kauniina kevätpäivänä ja etsimään jotakin, joka symbolisoisi uutta elämää ja panemaan sen siihen munan muotoiseen koteloon. Tultuaan takaisin he sitten vuorollaan kertoisivat omista uuden-elämän-symboleistaan avaten samalla kotelon kaikkien hämmästellessä. Jonkun aikaa juoksenneltuaan villisti ympäri kirkon pihaa, oppilaat palasivat luokkaan ja veivät kotelot opettajan pöydälle. Oppilaiden ympäröimänä opettaja alkoi avata koteloita yksitellen. Jokaisen jälkeen, olipa siellä sitten kukka, perhonen, puun lehti tai mitä muuta, lapset huokasivat aaaah ja ooooh. Sitten vuorossa oli taas yksi kotelo, joka avattiin mutta sen sisällä ei ollutkaan mitään. Lapset totesivat heti, "tyhmää. epäreilua - joku ei viitsinyt tehdä tehtäväänsä." Philip sanoi: "Se on minun." "Philip, et sinä koskaan osaa tehdä tehtäviä oikein!" oppilaat valittivat... "Eihän siellä ole mitään sisällä!" Kyllä minä tein sen oikein," Philip väitti. "Minä tein sen ihan oikein. Se on tyhjä, hauta on tyhjä!" Seurasi hiljaisuus. Siitä hetkestä alkaen Philip otettiin luokkaan täysivaltaiseksi jäseneksi. Ei kovinkaan kauan tuon tapauksen jälkeen Philip kuoli tulehdukseen, josta terve lapsi yleensä selviää. Hautajaisissa tämä kahdeksan-vuotiaitten lasten luokka marssi alttarille opettajansa kanssa, ei kukkia kantaen, vaan jokainen laski oman tyhjän munakotelonsa Philipin arkulle. Sam and Paivi Tuokkola
pstuokkola@hotmail.com Puskapappien
keräystili:
Oletko nähnyt filmin ”War Dance” (Sotatanssi)? Tämän koskettavan dokumenttifilmin on tehnyt Sean ja Andrea Nix Fine. Dokumentti on voittanut monta palkintoa ja se oli nimetty tänä vuonna yhdeksi voittajaehdokkaaksi Oskareiden dokumenttifilmi kategoriaan. Filmi kertoo kolmen pohjois Ugandalaisen pakolaislapsen tarinan Patongon pakolaisleiriltä. Kovia kokeneet lapset saavat tuntea olevansa vapaita ja iloisia musiikin ja traditionaalisen tanssin kautta. Dokumentissa Dominic, Rose ja Nancy kertovat elämästään ja toiveistaan. Caring Handsin naisilla on ollut kolme talkoopäivää peräkkäin. He ovat ahkerasti sommitelleet kauniita koruja USA:ssa pidettävään tapahtumaan. Koska ryhmässämme on
monia acholi heimoon kuuluvia pakolaisia Pohjois Ugandasta, halusimme
työpäivän päätteeksi näyttää heille tämän filmin. Afrikkalaiseen tapaan
naiset reagoivat voimakkaasti filmin edetessä: kyyneleitä pyyhittiin
poskilta, naurua, hihkumista, hyppimistä ja pomppimista, käsien taputusta,
keskustelua ja kommentointia. http://www.wardancethemovie.com/ Have you seen the film ”War Dance”? This touching documentary is made by Sean Fine and Andrea Nix Fine. The film has won many international prizes and was nominated as the best Documentary Feature at this year’s Oscars. The film is about three northern Ugandan refugee children from Patongo. The traumatized children experience freedom and joy through music and traditional dance. In the documentary Dominic, Rose and Nancy tell about their lives and dreams. The ladies from Caring Hands came to do voluntary work for three days. They eagerly arranged beautiful jewellery for a US event. Because there are many Acholi tribe members in the group, we wanted to show them this film. In a typically African way, they reacted strongly to the film: wiping away tears, laughing, yelling, jumping, clapping, talking and adding commentaries. Out of the 18 women who were with us today, 5 belong to the Acholi tribe. Alice, Molly and Byanka are from the Patongo – the IDP (Internally Displaced People) camp that the film is about. The story hit even closer home when the sisters, Molly and Byanka realized that one of the persons that the film is about, Rose, is their late brother’s daughter. The brother had been killed by Kony (the leader of the rebel movement). There were no dry eyes in our living room. http://www.wardancethemovie.com/ Milla Happonen |
|||
Jos luet tätä ennen 4.5.2008, niin
Norjan vuosittainen
teltantekijäkurssi on juuri meneillään. Mukana on mm lähetyssihteeri Erkki Inkiläinen. Olemme kauniissa Bergenin kaupungissa jonne
vuosittain tulee uusia teltantekijöitä monesta eri maasta.
Muistattehan rukouksin tätä kurssia ja näitä
uusia lähtijöitä jotka ovat menossa maihin jossa perinteinen lähetystyö
Seuraava teltantekijäkurssi on
Victoriassa
26-29,2008 Tervetuloa! Ari Rocklin
|
|||
|
|
|||
|
Huom! Palvelun tarjoaja ei ole vastuussa artikkeleiden kirjoitusvirheistä. Disclaimer: Webservant does not proofread articles before posting Kiitämme Sam Leppästä joka mahdollistaa Lähetystyönviestin webbisivut. |
